tiistai 4. helmikuuta 2014

Lähtökuopissa

Töttöröö, täällä ollaan lähtökuopissa ja jännitys on sen mukainen. Kohta vaihtuvat Turun talviset maisemat aavistuksen keväisempiin tunnelmiin. Seuraavaksi kirjoittelenkin jostain ihan muualta kuin kotisohvalta! Eli jos jollekin on vielä epäselvää, niin vietän kevään vaihto-opiskellen Espanjan Salamancassa. :)



Tunteiden sekamelska on ollut aikamoinen koko tammikuun. Välillä olen niin innostunut etten nahoissani meinaa pysyä. Tällöin huomaan odottavani eniten kaikkea lomailuun kuuluvaa. Uuden kaupungin katuihin tutustumista, valokuvausta, uusia ihania ruokia, matkustelua ympäri Espanjaa, shoppailua, ihmettelyä. Aavistuksen ahdistavina hetkinä taas muistan, että pitää asioida erilaisissa virastoissa ja selvitellä byrokratian koukeroita... espanjaksi. Ja käydä koulua. Espanjaksi. Tämä ahdisti alussa eniten, mutta nyt tuntuu että kyllä siitä selviää. Eiköhän ne ole tottuneet vähänpuheisiin vaihtareihin. Nyt ahdistaa jokapäiväinen kanssakäyminen. On ihanaa tavata uusia ihmisiä eri puolilta maailmaa, mutta entä jos ulosantini on niin olematonta etten saa solmituksi sen syvempiä ystävyyssuhteita? Small talk on vaikeaa jörösuomalaiselle jo ihan suomeksikin, saati sitten muilla kielillä... Se on selvä, että alussa jäädyn enkä saa varmasti puhuttua mitään sen järkevämpää kuin hoettua joka asiaan sí, sí. Mutta entä jos hoen sitä puolivuotta? No ehkä se tästä. Pitää nyt muistaa vaan se no te preocupes ja uskoa, että kaikki järjestyy, viimeistään mañana.

Heihei Turku, nähdään taas kesällä!
Muutenkin alkavat reaaliteetit selviämään. Ei tämä ole lomamatka, sillä Eero jää kotiin. Ja Peppi. Ikävä iskee jo nyt. Mutta ollaan me ennenkin selvitty, mä sentään olen vain muutaman tunnin lennon päässä, kun Eero karkasi melkein puoleksi vuodeksi toiselle puolelle maapalloa. Jo pelkät skypepuhelut oli ajoittain haastavia aikaeron takia...



Pitää nyt vain omaksua espanjalainen huoleton asenne. Joskus pitää olla vähän hukassa. Mitään uutta harvoin oppii, ellei astu pois omalta mukavuusalueeltaan. Espanja, oletko valmis? Täältä tulee Hansu!

Saludos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3