lauantai 21. helmikuuta 2015

Lotion bareja lahjaksi


No mutta, vielä löytyi arkistojen kätköistä yksi esittelemättä jäänyt joululahja. Kokeilumielessä väkersin paketteihin muutamia lotion bareja. Tiedä sitten mitenkä nämä voisi järkevästi suomentaa. Rasvapala? Voidepala? Voidepatukka? Ei kovin myyviä nimiä, mutta tässäpä ohjetta näihin voidepalasiin:


Lotion bar -ainekset (5–6 palaa):
n. 2 rkl mehiläisvahaa
n. 4 rkl kookosöljyä
n. 1 rkl oliiviöljyä, manteliöljyä tms
mausteita maun mukaan (esim. kanelia, vaniljaa, sitruunan kuorta, eteerisiä öljyjä...)
jääpalamuotteja tai karamellivuokia

1. Sulata mehiläisvaha mikrossa tai liedellä vesihauteessa. Lisää kookosöljy ja muu mahdollinen öljy.  Hämmennä kunnes kookosöljy on sulanut ja seos on tasainen. Jos teet homman mikrossa, niin tässä välissä seos saattaa vaatia uudelleen mikrottamista muutaman sekunnin ajan.

2. Lisää haluamasi mausteet. Mausteet näemmä valuvat helposti seoksen pohjaan, joten jatkuva sekoittaminen lienee paikallaan. Eteeriset öljyt sekoittuvat varmaan paremmin massaan.

3. Valuta seos muotteihin. Vielä kannattanee sekoittaa hieman, etteivät mausteet jäisi vain palasten pohjaan. Toki näitä voi tehdä ilman mitään mausteitakin, tuoksuuhan kookosöljy sellaisenaan ihanalta.



4. Anna jäähtyä jääkaapissa ja irrota palaset muoteista. Kääri sellofaaniin ja ilahduta lahjan saajaa.


Käyttö: Hiero palaa kuiviin kohtiin, kuten kynsinauhoihin tai miksei vaikka koko kroppaakin.

 
Estas son barras de loción de aceites de coco y oliva.

Besos, Hansu

2 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä niin ihania tee-se-itse-ideoita :)
    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, vielä kun ois enemmän aikaa toteuttaa kaikki mielessä olevat ideat! ;)

      Poista

Kommentit piristävät päivää aina! <3