Huhhei mikä heinäkuu, hellettä on kyllä piisannut hetken tarpeisiin! Hellepäiviä on riittänyt toukokuulta asti, joten kesä on tuntunut tosi pitkältä. Toisaalta silti vähän ihmetyttää, että miten voi olla jo elokuu... Aurinkoiset kelit ovat kyllä tarjonneet mahtavat puitteet kesätekemiseen. Tosin suppailemaan emme ole päässeet vieläkään – ne ainoat tuuliset päivät ovat osuneet juuri niille päiville, kun suppailua on pitänyt harrastaa. No mutta onneksi kesää on vielä jäljellä! Heinäkuuhun on kyllä mahtunut kaikenlaista muuta kesäkivaa:
Mökkeilyä
Omalle (siis isovanhempieni) mökille en ole vielä ennättänyt, mutta sen sijaan olemme päässeet vierailemaan uskomattomissa maisemissa sekä Lokalahdella että Karjaalla.
Epätoivoista urheilua
Eero on ilmoittautunut syksyllä Kolilla juostavalle Vaarojen maratonille. Eipä vaan ole oikein treenit sujuneet tässä helteessä. Ei auta vaikka kuinka nesteyttäisi ja tankkaisi hiilaria. Itsekin olen juossut nyt jonkin verran enemmän kuin normaalisti – aina kun on ollut edes hieman viileämpää. Yksi (mun mittapuulla) pidempi lenkki tuli juostua Kaarinassa, ja matkalla näimme jos jonkinlaisia elämiä rantakäärmeestä lukuisiin peuroihin. Innostuin jo viime kesänä polkujuoksusta, ja sitä on nyt päässyt jonkin verran harrastamaan, metsässä on sentään usein hieman viileämpää ja varjoisampaa. Metsässä on kyllä paljon hauskempi ja kevyempikin juoksennella kuin monotonisella asfaltilla. Lisäski hikistäkin hikisempää porrastreeniä on tehty Vaarniemen ja Liedon Parmaharjun mäkihyppytornin portaissa.
Kuntosali ei ole napannut oikeataan ollenkaan näillä helteillä, vaan olen suosinut lyhyitä, mutta tehokkaita puistotreenejä. Tosin kävin kyllä ehkä kerran salillakin ja onnistuin saamaan rintalihakset niin kipeäksi, etten saanut edes nukuttua ja hengittäminenkin sattui, hupsis.
Maatalousmessuilua ja kotiseutumatkailua
Saimme ilmaisliput Okra-maatalousmessuille Oripäähän, ja olihan siellä toki käytävä. Olo oli kyllä melkoisen ulkopuolinen, mutta olihan tuolla mielenkiintoista käydä. Sai ihmetellä suuren suuria (ja miten kalliita!) maatalouskoneita, maistella HK:n ja Valion tuotteita sekä tietenkin ihailla eläimiä. Messualuekin oli niin suuri, että sen kiertämiseen meni useampi tunti – emme edes löytäneet hevosareenaa ennen kuin esitys oli jo ohi.
Tarkoitus on ollut harrastaa enemmänkin kotiseutumatkailua. Piti mennä asuntomessuille ja päiväreissulle Poriin, mutta se nyt on jäänyt kaiken muun jalkoihin. Noh, ainakin Naantalin kesäillassa ehdimme piipahtamaan.
Uintia
Kerrankin on ollut tarpeeksi lämpimät vedet polskia! Iltauinnilla on tullut käytyä useana iltana, ja muutaman iltapäivän olen viettänyt Kupittaan maauimalassa. Maskun Rivieralla kävimme juoksemassa hiekkakuoppien ympäri ja tekemässä metsätreeniä, ja lopuksi pulahdimme uimaan. Liedossakin kävimme pulahtamassa Eeron lapsuuden lätäkössä, mutta meille tuli äkkilähtö, kun paikka kuhisi paarmoja. Ja toki myös Ruissalon rannoilla, Harvaluodossa ja Hovirinnassa on tullut pulikoitua.
Niin ja kävimmehän jopa Samppalinnan maauimalassa kuutamouinnilla –
liikkeellä oli tosin puoli kaupunkia, niin että altaaseen hädin tuskin
mahtui.
Kakskerrassakin kävimme pitkästä aikaa ajelemassa. Brinkhallin pikkuinen ranta oli vierivieressä kesäpäivää viettäviä ihmisiä, mutta tulipahan uintireissulla käytyä samassa Brinkhallin kartanolla Pehtoorin kahvilassa ja piharakennusten taidenäyttelyissä. Näytteillä oli tosi eri tyyppisiä teoksia (kaikki niin hienoja!), mutta taulujakin ehkä jopa mielenkiintoisempaa oli vanhat rakennukset ja niistä huokuva historia. Kannattaa ehdottomasti käydä!
Lukemista ja löhöilyä
Otin kesän ajaksi käyttöön BookBeatin, kun kaikki lemppari podcastini ovat kesätauolla. Lenkkeillessä ja auringossa löhötessä olen ehtinyt kuunnella jo useamman opuksen. Lisäksi sain vihdoin ja viimein luettua loppuun ihka ensimmäisen espanjankielisen romaanin. Aloitin kirjaa ennen Salamancan reissua kieltä vetreyttääkseni, ja reissun jälkeen lukeminen vähän jäi. Tauon jälkeen päätin kuitenkin lukea kirjan (La novia de Papa, Paloma Bravo) loppuun.
Puutarhan hoitoa
Vähäsateisen kesän takia on saanut kastella puutarhaa vähän väliä ja olla muutenkin tarkkana kasvien suhteen. Humala ainakin on näyttänyt kovin surulliselta kastelusta huolimatta. Kesäkuussa hankin kylvölaatikon ja kylvin retiisejä, mutta satoa ei sitten koskaan tullut. Retiisit ilmeisesti tykkäävät viileästä, niin tällaisella helteellä kasvoi vain komeat varret ilman minkäänlaista mukulaa.
Jääkahviin hurahtamista
Kuumaa kahvia ei ole näillä keleillä tehnyt mieli ajatellakaan – sen sijaan olen koukuttunut jäälatteen. Vahvaan pikakahviin sekaan vähän siirappia, sekä soijamaitoa ja jääpaloja, namskis! En tiedä miten enää vieroitun siitä kylmemmillä keleillä...
Eerolla alkaa ensi viikolla loma, ja sitä myöden enemmän aikaa harrastaa – saapa nähdä mitä kaikkea tässä vielä keksitään!
Recuerdos del julio más caliente en la historia
Besos, Hansu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät päivää aina! <3