Norjan reissupäiväkirja osa 2

Huhhuh, vihdoin olen kutakuinkin kahlannut noin tuhat reissukuvaa läpi, joten reissupäiväkirja voi jatkua. Kurkkaa Norjan reissupäiväkirjan ykkösosa edellisestä postauksesta. Yritin myös tehdä ahkerasti tarinoita Instagramiin reissun päältä – kiinnitin videot taas profiiliin kohokohdaksi, joka löytyy täältä.

Päivä 7: Kjeåsen tila, Flåm, Lærdal ja maailman pisin tunneli

Herättyämme läheltä Trolltungaa sijaitsevan Lofthusin päärynäpuiden alta oli alun perin ajatuksena ajaa Jotunheimiin ja valloittaa Galdhøpiggen, eli Pohjois-Euroopan korkein vuori. Polveni olivat kuitenkin Trolltungan jäljiltä siinä kunnossa, että sain hädin tuskin käveltyä normaalisti, joten lumihuippujen valloituksen sai unohtaa siinä kohtaa. Samaten Bessegerin vaelluksen. Vaihtoehdoiksi ei siis jäänyt kuin istua autossa pari seuraavaa päivää, kunnes polvet olisivat paremmassa kunnossa.
Bergen oli turhan kaukana, ja pikkuhiljaa alkoi olla pieni aikataulupainekin – niin paljon oli vielä näkemättä. Päätimme siis jatkaa suoraan pohjoiseen ilman Bergenin tai Jotunheimin koukkausta, ja otimme suunnaksi Geirangerin. Toki sinnekin oli vielä aikamoinen matka, mutta olin merkinnyt karttaan monta mielenkiintoista pysähdyspaikkaa, jotka eivät tekisi sen suurempia mutkia reittiin. Eidfjordiin pysähdyimme syömään thairuokaa eräästä katukojusta, ja poikkesimme ensimmäistä kertaa ruokakaupassa. Leipää oli tarkoitus hakea, mutta kori täyttyi kaikenmaailman mieliteoista ja kalliiksihan se tuli. Onneksi ei tarvinnut toista kertaa kaupassa enää käydä.
Seuraavaksi poikkesimme Kjeåsenin tilalla. Eihän tilalla muuta ihmeellistä ollut kuin muutamia vuohia ja kauniit maisemat, mutta sen historia oli mielenkiintoinen. Nykyään tilalle pääsee kapeaa tunnelitietä pitkin: tasatunnein ajetaan ylös ja puolelta alas – tosin tokihan joidenkin oli vaikea tätä ymmärtää ja pari mielenkiintoista ohitustilannetta tuli eteen. Ennen tilalle meni kuitenkin vain jyrkkä kinttupolku, jota pitkin oli kannettava muun muassa rakennusmateriaalit. Yhden talon rakentaminen kestikin 30 vuotta. Tilan lapset kulkivat tuota hurjaa polkua alas kylään kouluun, mutta talvella polku oli sen verran vaarallinen, että lasten oli jäätävä talven ajaksi asumaan kylään sukulaisten luo. Oi aikoja, oi tapoja...

Kjeåsenilta jatkoimme kohtia Flåmia. Olin lukenut että se olisi kiva kylä kauniin vuonon keskellä. Kylä oli myös kuuluisa fysiikanlakeja uhmaavasta rautatiestään, joka kiemurtelee pitkin vuoren rinnettä. Paikan päällä ei ollut kyllä yhtään mitään, vain massoittain turistiryhmiä ja turistikrääsää myyviä kauppoja, sekä pari ylikallista kahvilaa ja tiesmitä turistiaktiviteettejä kauppaavia kojuja. Hukkareissu siis. Seuraava nopea pysähdys oli Tvinnefossen suuri vesiputous. Täälläkin kävi bussilasteittain turisteja – neljä bussia alueelta lähti juuri kun saavuimme. Eipä putous kovin kummoinen ollut, tai siis olihan noita jo nähty. Jännempää oli taas taivastella sitä turistibussihärdelliä ja erästä bussista myöhästynytttä mummoa...

Seuraava määränpää oli Lærdal, jonne johtaisi kaunis ja kuuluisa vuoristotie. Tie tunnetaan myös Snøvegeninä, eli lumitienä, sillä sitä reunustaa kesälläkin monimetriset lumikinokset. Google Maps vaan oli erimieltä, ja viime hetkellä heitti meidät ajamaan suorempaa reittiä eli tunnelia pitkin. Tunneleita Norjassa riittää, ja noita puuduttavia tienosuuksia yritimme välttää mahdollisuuksien mukaan. Noh, tämäpä tunneli oli pidempääkin pidempi, lähes 25 kilometriä! Oli se sentään maailman pisin tunneli, jotain lohdutusta vaikka lumitien missasimmekin. Tosin googletin ja tulin tulokseen, ettei lumitiellä ole edes elokuussa lunta, etenkään tämän hellekesän jälkeen.

Illalla saavuimme Lærdaliin ja jäimme yöksi Vindedal Campingiin. Eerolle iski mukavuuden halu ja jäimme mökkiin yöksi, kun sellainen jopa löytyi vapaana. Päätimme myös pestä pyykkiä, kun paikassa oli sille hyvät fasiliteetit ja saisimme ripustettua pyykit mökin terassille ja sisälle. Vaan eihän tuolla Norjan kosteassa ilmassa mikään kuivunut, ja pyykit pysyivät märkinä kolme päivää. Niitä sitten leviteltiin aina kuorman päälle ja ripusteltiin roikkumaan milloin minnekin. Lopulta pyykit haisivat pahemmilta kuin ennen pesua. Niin ja sain tuolla leirintäalueella kivasti tukankin pestyksi, sillä suihkua sai käyttää rajattomasti ilman polettiruljanssia. Vedenpaine vaan muistutti lähinnä kepeää vesisadetta, mutta meikäläinen näppäränä tyttönä ruuvasi suihkupään irti, niin jopa sain reuhkan puhtaaksi. En tosin saanut suihkupäätä enää paikoilleen, joten jatkoimme vähin äänin matkaamme – eihän kerrota kenellekään...

Kjenndalsbreenin jäätikkö

Päivä 8: Jäätikköä näkyvissä ja lumoavan turkoosi Lovatnet

Aamulla matka jatkui kohti Kjenndalsbeenin jäätikköä, jonka piti olla vähän rauhallisempi paikka kuin vielä kuuluisampi Jostedalsbreen. Toki tuokin paikka kuhisi turisteja, mutta olihan tuo vuorelta puskeva jää ja turkoosina kuohuva joki kyllä kieltämättä kaunis paikka. Tosin vielä kauniimpi oli jäätikölle johtava kapea tie, joka reunusti luonnottoman turkoosia Lovatnet-järveä. Jäimme keittelemään lounasta järven rannalle ja auringossa tuli jopa kuuma, vaikka lämpömittari näyttikin vain 15 astetta. Tuo taisi olla jopa reissun lämpimin päivä.

Seuraavaksi suuntana oli Geirangerin kuuluisa, "Norjan kaunein" vuono. Tie kipusi jälleen huimiin korkeuksiin: maisemat olivat karut ja korvissa paukkui. Onneksi huomasimme ajaa Dalsnibban näköalatasanteelle, sillä maisemat olivat melkoiset 1500 metristä alas vuonoon. Tasanne oli itse asiassa korkein näköalatasanne, jonne voi ajaa autolla.

Piipahdimme myös Geirangerissa toteamassa, että se oli Flåmin kaltainen turistipyydys ja valtaosa kylän asukkaista on tainnut lähteä ajat sitten. Paikkahan on itse asiassa tsunamivaaran alla: vuoressa on halkeama, josta enemmin tai myöhemmin lohkeaa pala aiheuttaen jättimäisen aallon (tästä kertova elokuva The Wave on muuten katselulistalla). Olihan Geiranger kieltämättä kaunis paikka, mutta tässä kohtaa vuonoja oli tullut nähtyä jo niin paljon, ettei tuo niin kovin kummoiselta tuntunut. Yöksi jäimme läheiselle Dalen Campingille.

Näkymä Geirangeriin 1500 metristä

Vähän huimaa lasikaide ja ritiläpohja...

Parkkipaikka korkeuksissa

Leiri laaksossa (ja jälleen pyykkien kuivattelua)

Kokkailua vähän pidemmän kaavan mukaan: tölkkikanaa ja ananasta hapanimeläkastikkeessa

Päivä 9: Kävely vesiputouksen taakse ja Trollstigenin kautta Trondheimiin

Geiranger on täynnä eri pituisia vaellusreittejä, joista monista on hienot näkymät alas vuonoon. Vuononäkymiä kun oli jo nähty, niin suuntasimme hieman erilaiselle kävelyreitille. Aikaisin aamulla kiipesimme ylös Stoseterfossen-vesiputoukselle, jonka taakse pääsi myös kävelemään. Aika huikeaa, ihan kuin Muumeissa! Tosin smaragdia ei löytynyt putouksen takaata... Mutta mikä parasta, saimme olla putouksella aivan keskenämme – alaspäin tullessa vastaan tulikin jo bussilastillinen tai parikin porukkaa. Parin tunnin kävelyretki oli mukavan rauhallinen ja helppo – vaikka tokihan taas sai kiivetä aika pitkään jyrkkiä kiviportaita. Ilmakin oli sopivan viileä ulkoiluun, vaikka synkkä taivas enteilikin jälleen sadetta. Onneksi olimme varhain liikkeellä, niin vältyimme kastumasta.

Kävelyn jälkeen hörppäsimme vielä kahvit ja vohvelit Vesterås farmin tunnelmallisessa kahvilassa ja hyppäsimme autoon. Näköalatasanteelta nappasimme vielä viimeiset kuvat Geirangerista ja jatkoimme matkaa kohti Trondheimia. Ålesund oli houkuttelevan lähellä, ja olimme sielläkin alunperin suunnitelleet käyvämme. Trondheim kuitenkin houkutteli siinä kohtaa enemmän, ja olihan se enemmän "oikeassa suunnassa". Tosin aivan suorinta reittiä emme valinneet, sillä olihan se Trollstigen käytävä ajelemassa. Olimme kuulleet, että tuo mutkitteleva tie on todella kapea, aitaamaton ja sitä myöden hurjan tuntuinen. Ja mitä vielä. Tie oli leveä kuin mikä ja aidattukin. Tai olihan se varmaan matkailuautoille ja busseille hurjaa ohitella toisiaan, mutta me olimme nähneet paljon hurjempaakin menoa. Trollstigenistäkin on tullut varsinainen turistipyydys, ja tokihan tien yläpäähän oli rakennettu megalomaaninen turistikeskus kahviloineen. Asiat muuttuvat näemmä. Mutta kaunis tie oli sentään yhä.

Ei taas tarvinnut olla näköalatasanteella yksin...

Trollstigenin turistikeskus

Päätimme yöpyä Trondheimissa hotellissa, sillä meillä oli käytettävänä ilmainen Hotels.comin palkintoyö (eli oikeammin -50% alennus). Best Western Plus Bakeriet oli kyllä nappivalinta. Entisessä leipomossa oleva hotelli huokui historiaa ja rakennus oli kaikinpuolin mielenkiintoinen ja viihtyisä. Ja runsaan aamiasbuffetin lisäksi hintaan kuului myös iltapalabuffet, joten ravintolakokemukset Trondheimista jäi olemattomaksi – säästyipä kuitenkin aika monta kruunua, eikä tarvinnut hirveässä nälässä lähteä etsimään ravintolaa. Meillä ei ollut oikein minkäänlaisia ennakkokäsityksiä Trondheimista, ja se yllätti kyllä kaikin puolin positiivisesti. Palaan vielä erikseen Stavangerin ja Trondheimin kaupunkitunnelmiin.

Päivä 10: Pakoon myrskyä Ruotsiin Sånfjälletiin

Tarkoitus oli suunnata Trondheimista johonkin luonnonpuistoon tekemään vielä jokin pidempi vaellus ja nukkumaan luonnossa, kovin moni yö kun oli kulunut vähän tylsästi leirintäalueilla. Ajattelimme suunnata vielä ylöspäin Lomsdal-Visten Nasjonalparkiin/Helgelandiin, sillä ajatuksena oli siitä sitten ajaa Ouluun moikkaamaan Eeron siskoa. Säätiedotus lupasi kuitenkin jälleen runsasta sadetta koko Norjaan sekä myrskytuulta – sääkartoissa näkyi pitkulainen, koko Norjan kattava myrskyrintama. Ruotsin puolella sen sijaan sää vaikutti toistaiseksi hyvältä. Totesimme, että kaikki "pakollinen" tuli eteläisestä Norjasta nähtyä, joten yhtä hyvin voisimme mennä Ruotsiin vaeltamaan ja yöpymään. Paitsi että Keski-Ruotsissa ei juuri luonnonpuistoja ole. Trondheimia lähin mielenkiintoiselta vaikuttava kohde oli Sånfjälletin kansallispuisto, mutta se sijaitsi melko paljon etelämpänä. Luovuimme siis Oulun ajatuksesta, ja suuntasimme alaspäin kohti Sånfjälletiä – runsaasta karhupopulaatiostaan kuuluisaa kansallispuistoa.

Matkan varrelta, jostain päin Norjan Raumaa

Sånfjälletin kansallispuisto

Kansallispuistoon saavuttaessa tuuli hieman vihmoi, mutta ei sentään satanut. Patikoimme noin 5 kilometriä pienen järven rannalle laavulle, jonne meinasimme jäädä yöksi. Tunturissa kuitenkin tuuli aivan käsittämättömän paljon, ja laavu vuosi kuin seula. Kylmä tuuli tuntui tunkeutuvan luihin ja ytimiin laavun suojassakin. Laavussa ei myöskään ollut tilaa nukkua kuin yhdelle, toinen olisi joutunut maahan, ja säätiedotuskin oli huonontunut luvaten yöksi sadetta, joka olisi taatusti tuulen kanssa tullut sisään laavuun. Telttapaikkaakaan lähistöllä ei oikein ollut, kun tunturi- ja vaivaiskoivuja kasvoi melko tiuhaan. Eero muisti kuitenkin, että parkkipaikan vieressä oli ollut uudemman näköinen laavu, jonne päätimme vielä illan hämärtäessä palata. Laavu osoittautui kuitenkin enemmänkin seinämäksi kuin katokseksi, joten siinä me sitten olimme, ymmällämme pimeässä parkkipaikalla. Yritimme otsalampun valossa vielä tähyillä telttapaikkaa, mutta kumpuileva ympäristö oli kuorrutettu lehmän kakalla. Vaihtoehdoiksi jäi siis enää nukkua autossa tai ajaa lähimmälle leirintäalueelle. Valitsimme jälkimmäisen vaikka pimeässä ajaminen vähän pelottikin ja päädyimme lopulta ajamaan 80 km etelään Svegiin. Keskellä yöllä teltassa heräsimme rankkasateeseen, joten ehkä ihan hyvä ettemme jääneet ottamaan selvää laavun vedenpitävyydestä.

Päivä 11: Svegistä Tukholmaan ja iltalaivalla kotiin

Svegistä ei ollut enää kuin nelisen tuntia Tukholmaan. Ajattelimme ensin viettää vielä yhden yön jollain leirintäalueella mussuttaen jäljelle jääneitä ruokia ja ottaen rennosti, ja hypätä sitten aamulaivaan kohti Turkua. Laivalla ehtisi sitten lukea kaikki ne kirjat ja lehdet, joita olin varannut iltoja varten. Kaikki illathan kuluivat kaavalla "äkkiä leiri pystyyn, ruokaa tulemaan, lämmintä päälle ja nukkumaan ennen pimeän tuloa". Ei tuolissa tarpin alla paljoa kirjoja tarkentunut lukemaan, ja teltta tuntui liian ahtaalta pelkkään hengailuun, joten menimme aina suosiolla aikaisin nukkumaan. Aamulaivalle olisi kuitenkin pitänyt suunnata jo auringon noustessa, eikä Tukholman lähellä ollut lupaavia leirintäalueita. Lopulta oli taas helpompaa maksaa vähän enemmän ja suunnata mukavalla iltalaivalla kohti kotia. Liikenneruuhka Tukholman lähistöllä oli aika järkyttävä, ja mieleen hiipi jo pelko josko emme ehtisikään laivalle. Navigaattorikin ohjasi ihan miten sattui, kun se ei ymmärtänyt millä kaistalla olimme. Tuskanhiki otsalla onneksi lopulta löysimme tiemme satamaan ajoissa, ja jätimme kaatosateisein, ukkosmyrskyisen Tukholman taaksemme.

Viimeisellä aterialla ennen Tukholmaa oli muutama kaveri kerjuulla

El diario de viaje parte dos– Noruega: fiordos, glaciares, cascadas y la ciudad de Trondheim.

Besos, Hansu