Opiskelun sietämätön keveys

Ei opiskelu ole kyllä sietämätöntä, eikä kovin kevyttäkään. Siedettävän raskasta ennemminkin. Tälläkin hetkellä tentit kolkuttelevat nurkan takana ja kandin ensimmäinen deadline huhuilee pian tenttien jälkeen. Mä olen kyllä sen verran masokisti, että tykkään tästä silti.  Saa oppia uutta päivät pitkät, ja vielä ilmaiseksi. En voi valittaa!

Eilen juteltiin espanjan tunnilla vaihtareiden kanssa, ja tuli taas pientä muistutusta ja perspektiiviä omiin asioihin. Aika turhaa on ollut angstata viime aikoina, kuinka pitäisi mennä ulkomaille töihin "koska Räsänen, houlhousvaltio, verot ja huono palkka", samalla kun espanjalainen surusilmäinen poika kertoo miten maisteritutkinto maksaa tuhansia euroja, eikä yksi tutkinto edes riitä työllistymiseen Espanjassa. Ulkomaille olisi pakko lähteä, koska työtä ei vain ole. Mutta kun koulu ei tarjoa edes yhden yhtä englannin kurssia. Nada. Erilliset kielikurssitkin maksavat satoja euroja. Siinä sitten istuu suomityttö ilmaisella vieraan kielen tunnilla opiskellen ilmaista korkeakoulututkintoa ja nieleskelee angstiaan. Niinjoo, valtiohan maksaa mulle että opiskelen.

Taas tuli muistutus siitä että pitää ottaa ilo irti opiskeluajoista. Se ei kyllä ole vaikeaa, sillä tällä hetkellä ahdistaa kovasti ajatus kahdeksastaneljään-elämästä. Akateeminen vapaus on vaan niin kivaa. Saa oppia ja rentoilla sopivasti. Hitaat aamut hömppäteeveen parissa, vähän kouluhommia siinä sivussa. Pari luentoa ja parin euron lounas. Eikä ole edes pakko mennä luennolle, jos ei huvita tai ehdi. Voi priorisoida. Luentojen välissä vähän hassuttelua opiskelukavereiden kanssa. Illalla överihalpaa yliopistoliikuntaa. Kandidaatin tutkinto on kohta paketissa, eikä siihen maisteriinkaan enää paljon matkaa ole. Mihin aika on hävinnyt? Vastahan tässä vauhtiin päästiin!

Aiemmin kirjoittelin siitä, miten ihanat ihmiset saavat kurjankin työpäivän tuntumaan juhlalta. Sama pätee myös opiskeluun. Lukiossa oli melko huono ilmapiiri ja kaikenlaisia klikkiytymiä. Voi myös olla että oma asenne muita ihmisiä kohtaan oli paljon varauksellisempi. Nyt koulussa törmää aina tuttuihin ja kavereihin. Ja vaikkei törmäisi, niin silti tuntuu että koulun käytävät hymyilevät. Mieli tekisi opiskella ikuisesti, mutta jos kaverit valmistuvat niin kai sitä itsekin täytyy? Lukion jälkeen oma mielenkiinto kaikkea kohtaan on herännyt eri tavalla ja tekisi mieli opiskella ihan kaikkea. Nyt kiinnostaisi jopa historia (varsinkin kulttuurihistoria), jota vihasin lukiossa. Yhteiskunta- ja kauppatieteistä nyt puhumattakaan. Kaipa joskus opiskelijaelämäänkin kyllästyy. Muttei ihan vielä. Nyt nautin akateemisen vartin kahvikupposen kanssa.

- Hansu