torstai 5. marraskuuta 2015

Kommellusten kummitukset

Muistiin: Älä enää tee marenkeja. Äläkä tee mitään vähänkään vaativampaa keittiössä nälkäisenä, silloin nimittäin näköjään sattuu ja tapahtuu. Karmivissa tarjoiluissa piti olla mukana kummitusmarenkeja, ja mietin, että tällä kertaa annan niiden olla taatusti tarpeeksi kauan uunissa jottei niistä tulisi ryppyisiä niin kuin viimeksi. Vaan kävi vielä kummallisemmin...

Toistaiseksi kaikki melko hyvin...



Aloitetaan alusta. Keittiössä vallitsi hirveä siivo, mutta ajattelin, että siivoan sitten kaiken sotkun lopuksi. Ensin piti tietenkin kaivella leivontakulhot, ja nehän ovat kaapin perimmäisessä nurkassa. Eli kaikki edessä oleva roina oli siirrettävä lattialle. Tarkoituksena oli äkkiä pyöräyttää marengit ja laittaa ne sitten uuniin, ja alkaa sitten tehdä iltapalaa rauhassa. 
Rikoin kolme munaa ja huolellisesti erottelin valkuaiset. Ja mitäs sitten? Jahas reilu desi sokeria. Humpsis. Sinne molskahti valkuaisiin. "Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri pikkuhiljaa". Oho. Eikun kaapimaan sokeria pois. Jäihän sitä sinne, mutta päätin silti yrittää vaahdotusta. Surrurruurr. No eihän se vaahdottunut. Alusta uudestaan. Nappasin uuden munan jääkaapista. Kops. No johan on tiukassa. Mitä helv... Jaa se olikin keitetty muna, näköjään siis keitettyä kananmunaa iltapalaksi. Sitten pari raakaa munaa, huolellinen erottelu. Ja eikun vatkaamaan. Ai että, hienosti vaahdottui. Sokerit sekaan, ja marenkiahan siitä tuli. No mutta eikai se haittaa jos vähäsen laittaa tätä pilalle mennyttä satsia joukkoon? Ei tapahtunut kauheita, vaan hienoa, kiiltävää, kovaa marenkivaahtoa on kulho täynnä. 
Sitten vain pursottamaan. Jahas, missäs ne pursotuspäät ovatkaan?! Kiskaisin laatikkoa vähän enemmän auki, ja tumps, sieltähän se levähti koko laatikko lattialle. Ainiin ne pursotushommat olivatkin siinä toisessa laatikossa... Jaa mutta eihän mulla olekaan sopivaa päätä. Pakastepussiviritelmällä siis mentiin. Plöörps, ensimmäinen kiehkura pellille. Voi hirvee miten ruma. Pluurps, vielä rumempi. Koostumuskin oli yhtäkkiä kummallinen, ilmakuplaisa ja klönttinen. Sitten päätin olla yrittämättä tehdä "kummituksen" muotoista, kunhan nyt jotain tökkään pellille. Oho, ihan söpöjä. Eikun kaapimaan ensimmäiset yritykset takaisin pussiin ja uudet pursotukset. 
Huhhuijakkaan, marengit olivat vihdoin uunissa ja keittiö pommin jäljiltä. Tiskiallas täynnä astioita, tasot täynnä kulhoja ja sokerilitkua. Tiskikone täynnä puhtaita astioita. Lattiallekaan ei voisi mitään laittaa kun koira hullaantuisi. Yritäpä siinä sitten tiskata kun kaaos vyöryy päälle. Luovuudella ja akrobatialla selvittiin, eikä yhtään astiaa särkynyt. Jätin marengit yöksi jäähtymään uuniin, jotta ainakaan uunin kanssa ei tulisi hötkyiltyä. Vihdoin oli aika ottaa marengit uunista. Ja voi kääk, siellä ei todellakaan odottanut valkoisia, sileitä kiekuroita (tällaisia tai tällaisia), eikä edes sen näköistä millaisina ne uuniin menivät. Marengit olivat edelleen aivan märkiä ja täynnä karmivia paiseita. Joko valkuainen tai sokeri oli herottunut pisaroiksi "marenkien" pinnalle aiheuttaen tällaiselle trypofobiselle kauhun väristyksiä. "Marengit" sitten päättivät ottaa halloween-teeman vähän liiankin tosissaan... Kertokaa nyt mikä ihme näitä vaivaa?!

Saisiko olla paisemarenkeja helvetistä?

Un desastre de merengues.

Besos, Hansu

6 kommenttia:

  1. :DDD Ei voi oikeen nyt sanoa muuta

    VastaaPoista
  2. Hih, ei noi nyt oo niin pahat! :) Tuollaiset paiseethan sopii just hyvin halloween-kummituksille. :) Paha sanoa, mikä tuossa prosessissa ois menny mönkään. En itse ole koskaan tehnyt marenkia, joten nostan sinulle hattua, että ainakin yritit. :) Älä nyt vielä luovuta. Seuraavalla kerralla varmasti onnistuu! Voitko uskoa, että itse en kerran saanut kananmuna-sokeriseosta vaahdottumaan. En sitten millään, vaikka luulis olevan helppo nakki. Koti-Suomessa taas kyllä, kun siellä on niin hyvä vatkain, mut täällä meidän vatkaimella ei onnistu ja siks en oo tehnyt täytekakkuja... Ja sit pullat ja sämpylät, niin ne aina tulee koviksi kuin kivet meidän uunissa. Sit kun oon kokeillu koti-Suomessa, niin tulee pehmeää. En ymmärrä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivonta on kyllä sellaista mystiikkaa välillä! Ruuanlaitto on paljon kivampaa kun voi vaan huiskia ja yleensä ei kovin pahasti mene pieleen ;)

      Poista
  3. Haha! Voi apua! Mulle kävis varmasti just noin :D

    VastaaPoista
  4. Haha! Voi apua! Mulle kävis varmasti just noin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikai, tässä oli varmaan jollain henkimaailman asioilla näppinsä pelissä ;)

      Poista

Kommentit piristävät päivää aina! <3