perjantai 22. tammikuuta 2016

Bataatti-jauhelihahässäkkä

Bongasin kerran vahingossa tämän reseptin ja kummastelin jauhelihaan tulevia mausteita. Nehän osoittautuivatkin mitä loistavimmiksi, ja meillä on jo monta kertaa maustettu jauheliha kanelilla, juustokuminalla, hunajalla ja balsamicolla. Tosin sen verran pihi olen, ettei meidän keittiössä mitään karitsan jauhelihaa ole nähty eikä sitä myöden minttuakaan... Resepti muuttui siis tällaiseksi:

Bataatti-jauhelihahässäkkä,  2–3 annosta:
  • n. 600 g bataattia
  • 400 g naudan jauhelihaa
  • 2 rkl öljyä
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 tl kanelia
  • 1,5 tl juustokuminaa
  • 0,5 tl chilijauhetta
  • 1 rkl balsamicoa
  • ruukku rucolaa
  • 200 g fetaa
  • puolikas granaattiomena
  • suolaa
  • mustapippuria 


Kuori ja pilko bataatit. Levitä bataattilohkot uunipellille ja kaada niiden joukkoon puolet öljystä ja hunajasta. Mausta suolalla ja pippurilla. Paahda 225-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.
Kaada loppu öljy pannulle ja paista jauheliha. Mausta jauheliha suolalla, pippurilla, lopulla hunajalla, kanelilla, juustokuminalla, chilillä ja balsamicolla. Valmistele jauhelihan muhiessa muut aineet: pilko feta, revi rucola ja koputtele puolikkaan granaattiomenan siemenet kulhoon.
Lado kypsät bataattiviipaleet sekä jauheliha lautaselle. Ripottele päälle feta, rucola ja granaattiomenan siemenet.

Carne picada picante con batatas, feta, rúcula y granos de granada.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...