sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Itse tehdyt joululahjat: julisteita pukinkonttiin

Perinteisesti blogissa on nähty joulun jälkeen liuta itse tehtyjä joululahjoja. Herkkulahjoista kerroinkin jo, mutta muut perinteisemmät lahja-askartelut jäivät tänä vuonna vähemmälle. Muistatteko vielä karttataulut? Vähemmän yllättäen Turku-taulu saattoi löytyä muutamastakin lahjakääröstä. Jatkoksi piirtelin eräälle lahjanlaajalle myös vastaavan taulun Peräseinäjoesta. Kieli vaihtui suomeksi, ja sepustinpa opastekstin jokseenkin pohojam'maalasella murteella. Ei varmaan aivan nappiin mennyt turkulaiselta, mutta sinnepäin ainakin toivottavasti...


Lisäksi piirtelin pukinkonttiin Eeron suvun sukupuun. Tottahan toki nämä ideat piti saada vasta viikkoa ennen joulua, niin että jonkin verran kiireellä sai illat kuluttaa piirtopöytää. Ainakin suurin piirtein saatiin esi-isät ajoissa paikoilleen, vaikka eiköhän sinne muutama virhe lipsahtanut...

Pósteres para regalar en Navidad.

Besos, Hansu

2 kommenttia:

  1. Nää on tosi upeita! Erityisesti Turku-aiheinen on lähellä sydäntä. Miten käytännössä teit piirtämisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. GoogleMapsista otin ruutukaappauksen (tai oikeastaan yhdistelin useampia jotta sain tarpeeksi tarkan laajalta alueelta) ja piirsin päälle Adobe Illustratorilla. Työpaikalta löytyi vielä A0-tulostin, niin sain siellä kivasti printattua. :)

      Poista

Kommentit piristävät päivää aina! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...