torstai 21. huhtikuuta 2016

Madara Peel Mask -superkuorinta

Ah vihdoin pääsen kirjoittamaan tästä supertuotteesta! Olen kokenut pienen (myöhäis)heräämisen luonnonkosmetiikan suhteen, ja ensimmäisten luomuputeleiden joukossa kylppärin kaappiin pääsi tämä Madaran ylistetty kuorintanaamio. Tätä ei siis perinteiseen tapaan hierota kasvoille eikä aine sisällä kuorintarakeita, vaan teho perustuu kvittenin hedelmähappoihin, jotka kuorivat pois kuollutta ihosolukkoa. Tuotteen maitohappo pehmentää ja kosteuttaa, c-vitamiini ravitsee ja seljankukka yhdessä laventelin kanssa rauhoittaa. Rakeettomana tämä sopii siis monille sellaisillekin ihotyypeille, joille tavallista kuorintaa ei suositella. 

Voide levitetään kasvoille naamioksi ja annetaan vaikuttaa kymmenisen minuuttia. Koostumus on erikoinen, jonkinlainen emulsion ja geelin risteytys – ei oikeastaan yhtään naamiomainen vaikka kuivuukin kalvoksi iholle. Tuoksu on kivan raikkaan sitruksinen. Monissa muissa Madaran tuotteissa on ollut sellainen ruohomainen tuoksu, joka on toistaiseksi saanut jättämään putelit kauppaan. Pakkauksessa varoiteltiin aineen voivan aiheuttaa nipistelyä ja punoitusta, mutta ainakaan omalla melko herkälläkin iholla ei ollut havaittavissa moista. Kaikista herkemmille tätä ei suositellakaan. 



Tuotteen lupauksena on (1) poistaa kuolleita ihosoluja paljastaen sileän ja hohtavan ihon pinnan, (2) edistää solujen uusiutumista, (3) kirkastaa ihoa sekä häivyttää maksaläiskiä ja juonteita, (4) auttaa avamaan ihohuokosia syväpuhdistaen ihoa ja (5) parantaa muiden kauneudenhoitotuotteiden imeytymistä. Pakkauksen ohjeissa oli myös eri vaikutusajat ja suosituskäyttötiheydet erilaisille ihotyypeille. Tiedä sitten onko syynä säännöllinen kasvoharjailu vaiko Madara Peel (veikkaan jälkimmäistä) mutta mielestäni ihohuokoseni eivät ole näyttäneet näin pieniltä ja puhtailta sitten ala-asteen. Pikaisella googlettelulla huomasin, että tämä on valittu vuonna 2014 Cosmopolitanin parhaaksi luonnonkosmetiikkatuotteeksi ja lukijoiden suosikkituotteeksi. Vähän myöhässä siis olen tämän innostukseni kanssa, mutta toivottavasti ruudun toiselta puolelta löytyy muita perässähiihtäjiä, joille tästä vinkistä on hyötyä! :)

Putelin 25 euron hinta sai jahkailemaan ostosta tovin, mutta juuri sopivasti kun olin ostopäätöksen tehnyt, oli tämä Sokoksella alennettuna 15 euron hintaan. Seuraavaksi on varmaan pakko kokeilla saman sarjan mutanaamiota, sattuisipa taas sopivasti alennus kohdalle... 

Esta crema exfoliante es fenomenal y tiene origen natural.

Besos, Hansu

2 kommenttia:

  1. Ilmoitatko jos huomaat tuon kuorinta tuotteen olevan tarjouksessa, tai naamion?

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää aina! <3