5x yllättävää asiaa La Gomerasta

Vaikka La Gomeran saari on pikkuruinen, mahtuu sinne silti yhtä sun toista. Kokosin listaan viisi asiaa, joita et ehkä tiennyt tästä Kanarian vähemmän tunnetusta saaresta.

1. Luonnon monimuotoisuus

Jaksan hämmästellä miten noin pikkuiselta saarelta löytyi niin monennäköistä luontoa. Jo heti ensi metreillä saarelle saapuessa ymmärtää luonnon monimuotoisuuden hehkutuksen: heti pääkaupungista ulos ajessa ympärillä alkaa kohota maagisia vihreitä kukkuloita, ja ympäristö näyttäytyy yhtäkkiä täysin erilaisena.
Saarelta löytyy tiheää ja vehreää metsää, jossa kosteusprosentti pysyy sadassa eikä lämpötila varmaan koskaan nouse yli 15 asteen, sekä jalkapohjia polttavia mustahiekkaisia rantoja, jossa on läpi vuoden mukavan lämmintä. Sileillä, mustilla pikkukivillä kuorrutetut rannat puolestaan nostattivat salmiakkihimon. Osasta saarta korroosio on ahminut maaperää niin, että jäljellä on vain oranssinpunaista rautapitoista hiekkaa – olo oli kuin Marsissa. Saaren keskiosassa kohoaa valtavat kirkkaan vihreän sammalen peittämät laakeripuut, kun taas rannikon laavakiviset kalliot ovat karuudessaan kauniita – ainoastaan siellä täällä jaksaa joku hassun näköinen kasvi sinnitellä kuivuudessa. Ja vain vähän matkan päässä maisema loistaa taas vihreänä palmulehtona, ja vuorten penkereet pursuavat viljelmiä. Maisemalle tyypillistä on myös vaikuttavat kivipaasit, jotka ovat muinaisia tulivuoren laavan purkautumiskanavia. Harmi, että näistä kuuluisin Roque de Agando ei millään meinannut mahtua kameraan, ja sää oli aina tuulinen ja pilvinen kun tuolla kuuluisalla monoliitilla vierailimme.

2. Vaihteleva sää

Luonnon monimuotoisuudesta päästään jännittäviin sään vaihteluihin. Tokihan ennen reissua seurasimme säätiedotteita ja tuskastelimme, kun eri sivustot saattoivat antaa aivan erilaisia lämpötilalukemia. Paikan päällä syykin selvisi: sää riippuu tietenkin siitä, missä päin saarta on! Esimerkiksi meidän majapaikkamme sijaitsi noin neljän kilometrin päässä rannasta, ja meillä oli lähes aina pilvistä mutta melko lämmintä. Rannalla puolestaan paistoi yleensä aurinko, ja oli heti viisi astetta lämpimämpää. Ja vain muutaman kilometrin päässä lämpötila laski taas useamman asteen. Saaren keskellä laakeripuumetsässä taas tuntui aina satavan, sillä kosteusprosentti oli niin korkea. Autolla ajaessa saaren läpi saattoi tyhjästä yhtäkkiä tulla roiskaisu tuulilasiin, ja taas seuraavana hetkenä paistaa aurinko.

Ilmeisesti talvikaudella tuulee enemmän kuin kesällä, ja useampana päivänä tuuli yltyikin myrskylukemiin – enpä ole itse asiassa ennen kokenut niin kovaa tuulta, että sitä vastaan oli lähes mahdotonta kulkea ja sain tosissaan keskittyä ettei tuuli heittänyt kumoon. Ilmeisesti tuuli oli poikkeuksellisen kova koko Kanarialla, ja paheni vain meidän lähdön jälkeen. Vain pari viikkoa meidän reissun jälkeen Iltalehti uutisoi Teneriffan jättiaalloista, jotka pyyhkivät jopa erään hotellin parvekkeen mennessään! Jutun mukaan sää jatkui vielä hurjempana La Gomeralla, hui!

3. Yllättävä koko ja pitkät välimatkat

Vaikka saaren halkaisija on vain noin 20 kilometriä, ovat välimatkat melkoiset, sillä koko saari on yhtä vuoristoa. Eli jos saari levitettäisiin suoraksi, sen pinta-ala olisi moninkertainen. Saari kohoaa jo rannikolta niin jyrkästi ylöspäin, ettei rantaviivaa oikeastaan ole. Paikasta toiseen on siis siirryttävä vuorten reunoja luikertelevia teitä saaren keskustan kautta. Niinpä toiselle puolelle saarta kestää ajaa jopa parisen tuntia. Saaren keskustan kautta ajaminen tarkoittaa myös kansallispuiston läpi ajamista, joten tiet ovat kyllä kauniita kaikkialla. Kenelläpä olisikaan kiire noin kauniissa maisemissa? Joko saa ihailla laaksoihin avautuvia maisemia tai sitten nauttia tien yli kurottelevien puiden mystisestä tunnelmasta. Tietkin ovat loistavassa kunnossa, eikä ruuhkia ole. Suurin uhka ajamisessa on rinteiltä putoavat irtokivet, jotka voivat vahingoittaa autoa tai puhkoa renkaat.

4. Mielenkiintoinen historia

Taaspa tuli törmättyä Kolumbukseen, hänhän tuntuu ihan seuraavan meikäläistä. Kolumbus sopi kuuluisasta retkestään Salamancassa ja hänen jäännöksensä lepäävät Sevillan kirkossa, jonne yritimme jonottaa, mutta päädyimmekin jumalanpalvelukseen. La Gomera puolestaan on paikka, josta Kolumbus lopulta lähti kuuluisalle matkalleen.

Saaren alkuperäisasukkaista guancheista tiedetään melko vähän, joten he näyttäytyvät ainakin itselleni mystisenä ja mielenkiintoisena kansana. Guanchit elivät yksinkertaista elämää kivikauden menetelmin vielä keskiajalla ensimmäisten eurooppalaisten saapuessa. Vaikka alkuperäiskulttuuri on hävinnyt aikoja sitten, ovat guanchit jättäneet nykymaailmaan jälkensä. Guanchit elivät pitkälti kasvisruualla, sillä he eivät kalastaneet eikä saarella ollut alkujaan nisäkkäitäkään metsästettäväksi. Nykypäivänä Kanarialla suosiossa oleva gofio-jauho on ilmeisesti peräisin guancheilta, kuten mahdollisesti myös vihellyskieli.

5. Erikoinen vihellyskieli 

La Gomeralla "puhutaan" espanjan lisäksi aivan omalaatuista, linnunlaulua muistuttavaa kieltä el Silboa eli vihellyskieltä. Kieli  on nykyään harvinaisuus, emmekä mekään kuulleet sitä kertaakaan. Kieli oli itseasiassa vaarassa kadota kokonaan, mutta nykyään se on pakollinen oppiaine paikallisissa kouluissa, jottei se vapuisi unholaan. Ympäristöä tarkastelemalla on helppo ymmärtää vihellyskielen synty. Koska maasto on hyvin vaikeakulkuista, oli naapurikylään tai vuorilla liikkuvalle paimenelle helpompi viestiä kauas kantautuvin vihellyksin kuin huutamalla tai viemällä viesti jalan. Silboa voi kuulla vaikkapa tällä videolla (on muuten muutenkin hyvä video, kannattaa katsoa!).

La Gomera es una isla peculiar. Es muy pequeña, pero tiene muchas variaciones de altitud, que significa que toma mucho tiempo a conducir a cualquier lugar y el tiempo varía mucho en diferentes partes. Su naturaleza es versatil: bosques verdes de laurisilva, playas con arena negra, palmares, rocas sin plantaciones... También tiene historia distintiva y el lenguaje silbado muy especial.

Besos, Hansu