Vuosi sitten

Viime vuonna tammikuun vaihtuessa helmikuuksi hyvästelin lumen ja jään peittämän Turun, ja laskeuduin tuuliseen ja sateiseen Madridiin seuranani vain vaaleanpunainen jumppakuutioni ja puolirinkkareppuni. Äreä taksikuski tiuski, ettei tiedä missä hotellini sijaitsee, ja sen hänelle teititellen ohjeistin. Tunsin suurta helpotusta, että selviydyin ensimmäisestä kanssakäymisestä espanjaksi enkä jaksanut kiinnittää huomiota kuskin äreilyyn. Matkalla ohitimme tienposkeen lennähtäneen sateenvarjon ja lopulta saavuimme hyisessä tuiskeessa hotellille, sydän täynnä helpotusta mutta vielä enemmän jännitystä. Aamulla oli vielä selviydyttävä Salamancaan vievään bussiin. Aamulla sade oli vaihtunut auringonpaisteeksi ja selkä hioistui takin alla. Vihdoin määränpää alkoi häämöttää bussin ikkunasta. Katedraali kohosi vuoren lailla keskeltä kaupunkia ja tunnelma oli epärealistinen. Siellä mä vihdoin olin. Muutama epävarma haahuilu, taksimatka, lisää epävarmaa empimistä ja kummastelua, kunnes vihdoin istahdin hotellihuoneeni sängylle. Olin perillä. Seikkailu oli vasta edessä.

Skype-puhelu Suomeen, ahkeraa Googlettelua ja havahtuminen siihen, että pian alkaisi jo hämärtää. Parasta olisi kiiruhtaa, jotta ehtisin vielä näkemään kaupunkia päivänvalossa ja löytämään jotain syömistä. Astuin märälle kadulle. Sade oli tauonnut ja sininen taivas pilkisteli pilviverhon takaa. Aloin kävellä umpimähkään suoraan alas mäkeä, ja huomasin olevani Calle Torolla. Kadulla, josta tulisi yksi lempikaduistani. Kadulla, jonka läpi tulisin kävelemään lukemattomia kertoja kohti Plaza Mayoria. Kadulla, joka oli täynnä lempikauppojani, ja jossa jo tiesin tulevani viettämään aikaa. Bershkat ja Zarat vilisivät silmäkulmastani kun jatkoin katua eteenpäin. Kuin vahingossa olin saapunut kuuluisalle Plaza Mayorille. Teki mieli kikattaa ääneen. Harmaasta säästä huolimatta paikka oli hienompi kuin ikinä uskalsin odottaa. Ihmiset näyttivät säästä huolimatta iloisilta ja pikkupojat potkivat palloa. Tunsin, että täällä tulisin viihtymään. 

Jatkoin kulkuani ja saavuin kapealle kadulle. Sisäinen arkkitehtini hyrisi innostuksesta, sillä maisema oli täynnä toinen toistaan jännempiä ja vanhempia rakennuksia. Aurinko alkoi laskea, ja kaupunki hohti kultaisena. Päätin palata pienille kujille eksymisen pelossa samaa reittiä takaisin. Koukkasin Burger Kingiin ja sain arastellen tehtyä tilauksen espanjaksi. Ihailin BK:n Salamanca-aiheista seinää ja hotkin ruokani. Tapasten aikakin tulisi vielä, vaikka tunsin pientä masennusta BK-ateriastani. Maha täynnä kömmin hotelliin nukkumaan, vaikka uni ei kaikesta innostuksesta ja jännityksestä meinannutkaan tulla. Kuumakin oli. Vaikka sisälämpötila onkin talvella melko alhainen, takaavat paksut peitot lämpimät unet. Lopulta nukahdin, kenties haaveillen tulevista seikkailuista.

Seuraavat ulkomaan seikkailut koetaan Puolassa, sillä olemme paraikaa laskeutumassa Gdanskiin. Luvassa on hyvää ruokaa, hieman shoppailua ja mikä tärkeintä, uusien seutujen ihmettelyä.

Ya es un año cuando llegué a Salamanca.

Besos, Hansu