tiistai 6. tammikuuta 2015

We have a winner: Interstellar

Harvoin harrastan mitään elokuva-arvosteluista tai sen sellaisia mutta nyt on tehtävä poikkeus. Jotenkin multa oli mennä kokonaan ohi Interstellarin teattereihin saapuminen (siis eikö tästä oikeasti ole pidetty melua vai olenko ollut kuurosokea?!) mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Eiköhän tämän hyvä leffa ole kotisohvaltakin katsottuna, mutta teatterissa tämä pääsee erityisesti oikeuksiinsa.


Alun maailmanloppuskenaario ja tulevaisuuden kuva on ehkä realistisin ikinä. Ei futuristisia leijuvia autoja sun muita, vaan resurssipulaa, ruokapulaa, toivottomuutta. Maailma, jossa kaikki halusivat kaiken eikä kukaan saanut loppujen lopuksi mitään. Ei kovin kaukaiselta näytä moinen tilanne kun nykymaailman menoa miettii... Ratkaisuna onnettomaan tilanteeseen on sellainen scifipläjäys, että mun propellihattu pyöri monta päivää leffan jälkeen. (Ja juuri kun edellisenä iltana oltiin puhuttu "kummituksista" ja pohdittu, että entä jos aika ei olekaan lineaarinen vaan ihminen kuollessaan siirtyy vain toiseen aikaan, ja meidän aistimat "aaveet" ovat vain aikaulottuvuuksien risteymiä...) Niin tai näin, leffa aiheutti niin paljon ajatuksia ja tunteita, että suosittelen katsomaan vaikkei ihan scifin ystävä olisikaan. (Ja eihän tässä loppujen lopuksi kovin paljon yliluonnollista olekaan, enimmäkseen leffa perustunee tieteelle, joka jo tunnetaan.)


Kaksi tuntia pidätin hengitystä. Niin paljon jännitystä, niin paljon rakkautta ja suuria tunteita, surua ja toivottomuutta. Eipä ole mikään toinen leffa saanut samanalaista tunnemyrskyä aikaiseksi. Leffan jälkeen en pystynyt puhumaan, enkä tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Jotenkin kovin merkityksettömältä tuntui oma elämä ja oma panos ihmiskunnan puolesta.

En ole oikein koskaan osannut nimetä lempileffaani. Nyt ehkä osaan.

Si te gustan la ciencia ficción, las películas románticas y emociones fuertes, tienes que ver la película Interstellar.

Besos, Hansu

4 kommenttia:

  1. Interstellar on miustakin aivan mielettömän hyvä elokuva!!! :) Katsoin sen vieläpä espanjaksi ja siinä joutui kielitaito koetukselle, mutta hyvin pysyin kärryillä (kai?). Haluaisin nähdä sen uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mä en olis varmaan englanniksikaan ymmärtänyt kun ei ihan oo noi fysiikan ja minkä lie termit hallussa :D

      Poista
  2. Kiitos tästä vinkkauksesta! Kävin ihan tämän suosituksesi perusteella eilen katsomassa Interstellarin ja se tosiaan vei mukanaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mä oon vieläkin ihan fiiliksissä siitä :D

      Poista

Kommentit piristävät päivää aina! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...