Pelottavaa miten hyvin sanonta pitääkin paikkansa. Samoin kuin Snickersin mainoslause “you are not you when you are hungry”. Tuli tässä taas todistettua, miten järjetön vaikutus ruuan laadulla, siis ravintoarvoilla, on mielialaan ja hyvinvointiin. Toki makukin (etenkin tällaiselle herkkusuulle) on tärkeää, mutta jos ruuassa on menty pelkkä maku edellä, eli se on pelkkä herkku, on vaikutus mielialaan kyllä pidemmällä tähtäimellä päinvastainen, uskotteli itsellensä ihan mitä tahansa.
Nälkäisenä muutun äkkipikaiseksi, huonotuuliseksi ja hirveäksi ihmiseksi. Säännöllisellä ateriarytmillä onneksi hirmu-hansu pysyy yleensä aisoissa. Mutta voi jukra, että salilla teki taas tiukkaa. Mietin jo, onko joku pöpö iskemässä vai miten oli niin vetämätön olo. Painot sai tiputtaa puoleen normaalista ja silti mentiin jalat täristen. Oikeastaan koko päivän oli fiilis ollut väsynyt, alakuloinen ja tehoton. Niinpä niin. Edellisenä iltana syötiin porukalla tempuraa. Ei paljon, sillä nukkumaan menessä oli jo armoton nälkä. Mietin kuitenkin, että kaloreita tuli varmasti syötyä enemmän kuin tarpeeksi, ja söin vain hieman luonnonjogurttia rauhoittamaan kuplivaa vatsaa. Yö meni unettomasti nälkää ja vatsanpuruja potien. Huonosti nukutun yön takia nukuin aamulla niin pitkään, että aamiainen jäi väliin ja siirryin oikeastaan suoraan lounaaseen. Eipä kouluruoka sisältänyt taas kuin vetelää makaronia ja kolme pientä kanan palaa. Päivällisellä vihdoin söin kunnolla kanaa, täysjyväriisiä ja kasviksia, ja suuntasin salille. Vaan eihän se riittänyt. Proteiinivaje oli armoton.
Treeni meni miettiessä, että miten muut ihmiset sen tekevät? Selviytyvät päivästä toiseen vain lounaan turvin? Monet vielä syövät kasvissosekeittoa sinä ainoana lounaana. Toisaalta monet myös tuntuvat valittavan jatkuvasti kun “ei taaskaan saanut tehtyä sitä ja tätä”, “laiskotti liikaa”, "väsytti eikä jaksanut tehdä mitä oli suunnitellut". Kun aamiainenkin jää väliin ja lounas on ainoa ateria, on ateriaväli järkevä 24 tuntia. Kaipa se ravinnottomuus jossain kohtaan muuttuu ikään kuin luonteen piirteeksi, niin ettei enää tunnista mikä on huonon ravinnon aiheuttamaa vetelyyttä.
Samoin ihmetyttää, että missä kohtaa karkeista, sipseistä ja muista herkuista on tullut ruokaa? Pelottavan monet korvaavat aterioita herkuilla. Siis syövät herkkuja nälkäänsä, tai mielitekoon kun eivät varsinaista nälkää enää osaa tunnistaa. En vaan voi ymmärtää. Monet vieläpä lähtevät vaikka juhliin tyhjällä vatsalla “kun tuleehan siellä kuitenkin tulee syötyä, sipsiä ja karkkia”. Eikö ihmisille tule huono olo, jos päivän ravinto korvataan rasvalla, sokerilla ja e-koodilla? Herkutella toki saa ja pitääkin välillä, mutta herkut eivät ole ruokaa.
En tiedä mikä tämänkin postauksen tarkoitus oli. Kunhan kummastelen. Ehkä joku voisi saada tästä kipinän pohtia, onko oikeasti laiska vai onko ravinto jäänyt saamatta. Lisäksi pelottaa että jos hirveät ruokailutottumukset siirretään jälkipolville, niin minne tämä maailma on menossa. Kai niistä kahdeksan vuotiaan miestisseistä tulee pian oletusarvo?
No puedo comprender mis amigas, que comen sólo una comida por día, y la única comida incluye sólo vegetables sin proteinas. Quizas sea posible que la pereza no es un rasgo de personalidad sino un resultado de las deficiencias de nutrientes?
Besos, Hansu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät päivää aina! <3