tiistai 2. elokuuta 2016

Päiväkävelyllä


Olemme Pepin kanssa tehneet nyt kesällä jokaisena iltapäivänä kävelylenkin, ja aina lähes samoja polkuja tallaten. Vaikka päättäisin, että tällä kertaa menisimme jotain toista reittiä, niin eipä aikaakaan kun havahdun ajatuksistani, ja huomaan, että taas olemme samalla reitillä kuin lähes jokaisena päivänä. Viime päivinä olen jopa onnistunut kiertelemään muita reittejä, mutta toisaalta tajusin, että muuton jälkeen tuskin tulisin noita tuttuakin tuttuja reittejä enää talsimaan, joten syytäkin olisi kävellä niitä kyllästymiseen asti. Niinpä nappasin mukaani kameran, ja päätin ihastella reittiä oikein olantakaa ja tallentaa muistot myös kuviin. Kieltämättä rakastan näitä seutuja, kun jokainen pastellisävyinen talo on erilainen ja kengän alla rapisee hiekkatie. Mielestäni tämä on Turun parasta seutua – heti uuden asuinalueemme jälkeen. Tosin emme me onneksi niin kauas muuta, etteikö tänne voisi tulla ihan vain lenkkeilemään.


Kuvia läpikäydessäni tajusin, että blogihistoriani aikana olen aikaisemminkin taltioinut kuvia samoilta nurkilta – silloinkin juuri kirsikoiden kypsymisen aikaan. Nyt noita kuvia katsoessani huomasin muutamien asioiden muuttuneen maisemassa. Muun muassa kiviportaat (joissa on muuten hyvä tehdä hiittejä!) ovat saaneet uudet kaiteet, ja muutamat talot ovat vaihtaneet väriä.

Lenkkeileekö joku samoissa maisemissa?

Caminando por nuestro barrio.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3