keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Omppu ja kaura ne yhteen sopii

Omenoita on edelleen vihanneslokero pullollaan, joten pyöräytin yhtenä iltana vanhaa kunnon omena-kaurapaistosta. Hirveällä tohinalla ryhdyin pilkkomaan omenoita, mutta sitten vasta muistin, että eihän meillä ole kuin pieni Oivariinin jämä jääkaapissa. Taas kerran kokkailu meni kokeilevaksi soveltamiseksi, ja pelkäsin omenoita olevan aivan liikaa verrattuna kauramössöön. Lopputulos oli kuitenkin juuri sellainen kuin pitää, minkä jälkeen ihmettelenkin hieman alkuperäisen ohjeen kaura- ja sokerimääriä...


Ehtisin pilkkoa noin viisi omenaa kun hoksasin voin rajallisuuden, mutta loppujen lopuksi tästä tuli ihan kunnon kokoinen satsi, josta riitti noin kuuteen annokseen:
  • n. 5 omenaa / vajaa litra omenakuutioita
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2-3 tl kanelia
  • noin 5 rkl voita
  • 1/2 dl rypsiöljyä voin jatkeeksi
  • 4-5 dl kaurahiutaleita
  • 3/4 dl ruokosokeria
Pilko omenat ja lado piirakka- tai uunivuokaan. Sirottele päälle vaniljasokeri ja kaneli. Sekoita. Sulata voi mikrossa ja lisää öljy. Pelkkä voikin riittää jos sitä löytyy kaapista tarpeeksi. Sekoita rasvan joukkoon sokeri ja kaurahiutaleet. Lisää kauraseos omenoiden päälle ja paista 200 asteessa 30 minuuttia.

- Hansu

2 kommenttia:

  1. Nyt tuli kyllä hirveä himo tähän samaan jälkkäriin! Kasalla vaniljakastiketta tietty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks tätä voi melkein pitää terveellisenä, niin voi hyvällä omatunnolla syödä ;)

      Poista

Kommentit piristävät päivää aina! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...