sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään... Haikarasta hitusen?


Täällä alkaa olla jo kunnon kesäkelit. Paikallisille tosin taitaa edelleen olla talvi, sen verran paksuissa palttoissa osa ihmisistä viipottaa.  Hullun näköistä kun kaupungilla voi bongata ihmisiä toppatakeissa ja t-paidoissa samaan aikaan... Noh, suomalaiselle tämä on ihan peruskesä. Mittari näyttää kahtakymmentä, mutta varjossa ja tuulisella ilmalla on hieman vilpoista.


Mutta ai että mieli on virkistynyt ja olo huomattavasti energisempi verrattuna ekojen viikkojen jatkuvaan sateeseen ja myrskytuuleen. Näinä hetkinä on helppo rakastua kaupunkiin yhä enemmän. Aamupäivisin olen käynyt lenkillä puistossa, josta saa aina hyvän mielen katsellessa vapaana kirmaavia koiria, leppoisen näköisiä papparaisia keppeihinsä nojailemassa ja tulevaisuuden jalkapallolupauksia harjoittelemassa isiensä kanssa. Kaupunki tuntuu täyttyneen liiallisen auringon vuoksi punoittavista nassuista ja piknikeväistä.





Sää tuntuu kovin optimaaliselta tällä hetkellä, joten mieleen onkin pikkuhiljaa hiipinyt kauhu niistä lähemmäs 40-asteeen helteistä joita mahdollisesti kesäkuussa on odotettavissa... Maauimalatkin aukeavat kuulemma vasta kesäkuussa, sitä ennenhän on selvästi aivan liian kylmä kesäaktiviteeteille. Joku kaunis päivä hyppään varmaan jokeen, jos oikein tukalaksi käy... Siinäpä saavat ihmetellä Pohjolan hullua akkaa räpiköimässä pohjamudissa.




Linnutkin livertävät, vaikka pääskysiä ei olekaan näkynyt. Sen sijaan haikaroita ja niiden muhkean kokoisia pesiä näkyy siellä täällä. Eipä niitä kukaan muu täällä ihmettele, mutta meille pohjoisen asukeille haikarat ovat kuin suoraan sadusta lennähtäneitä, vauvanyytti puuttuu vain nokasta. Jos jostakin kuuluu kummaa nakutusta, niin aika varmasti haikara istuu jonkin talon katolla nokkaansa loksuttelemassa. Mukavia veikkosia ne.

Aquí ya es el verano para mi, pero los salmantinos aún llevan chaqueta acolchada. Ya hace 20 grados pero cuando hace viento, hace un poco frío. Me siento mucho más alegre cuando hace buen tiempo y por las mañanas hago footing en el Parque de los jesuitas. Hay muchos perros corriendo y niños jugando al fútbol en el parque. Ahora es el tiempo ideal para mi y tendré un poco miedo si hace 40 grados en verano... Las piscinas al aire libre están cerradas hasta junio, porque para los salmantinos es demasiado frío nadar antes de junio! La naturaleza ya es muy bonita y hay muchos árboles con flores. Adémas, los pájaros cantan y he visto muchos cigüeñas aquí. Una golondrina no hace verano... Pero qué pasa con la cigüeña? Las cigüeñas son como criaturas míticas para escandinavos. Casi puedo ver las llevando bebés en su pico...



Besos, Hansu

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitti, kukkivat puut on kyllä yks kauneimmista asioista kesässä. Ne on jotenkin niin satumaisia :)

      Poista

Kommentit piristävät päivää aina! <3