sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kuubalaistunnelmia

Rakastan kirjoja, jossa pääsee fiktiivisten tapahtumien kautta osaksi oikeita historiallisia tapahtumia. Historian tunneilla kun tuli oltua melko nukuksissa, niin saanpahan sivistettyä itseäni edes kaunokirjallisuuden avulla. Esimerkiksi ilman Tuulen viemää -romaania en tietäisi paljoakaan Yhdysvaltain sisällissodasta ja tällä kertaa opin huimasti kommunistisesta Kuubasta Noran ja Alician matkassa. Cecilia Samartinin Nora & Alicia on kuvaus kahden ystävyksen kasvusta aikuiseksi, erillään toisistaan mutta silti ylimpinä ystävyksiä pysyen. 

Kirja saa pohtimaan, miten pienet ja vähän suuremmat valinnat muovaavat elämämme erilaisiksi. Nora pakeni perheineen Yhdysvaltoihin ja sai elää elämäänsä turvattuna saavuttaen kaiken mitä halusi, kun taas Alicia jäi Kuubaan uskoen maan pian nousevan entiseen loistoonsa ja menetti kaiken paitsi ystävyyden.

Samartin kirjoittaa uskomattoman elävästi: Kuuban kuuman rantahiekan pystyy melkein tuntemaan ja näkemään turkoosina välkehtivän meren. Saipa kirja myös loppuratkaisullaan liikutukseen kyneeleet silmiin. Vaikka herkkä olenkin niin harva kirja silti pillittämään saa. Samartinhan totisesti tietää mistä kirjoittaa, sillä hän itse pakeni lapsena Castron sotilashallintoa Yhdysvaltoihin.



Toinen Samartinin kirja, Señor Peregrino ansaitsee myös kehaisun vaikka sen ahminkin jo jokunen vuosi sitten. Tarina kertoo mielisairaalassa työskentelevästä meksikolaisnaisesta, joka uppoutuu espanjalaishoidokkinsa Herra Peregrinon tarinoihin niin, ettei hän eikä sen puolen lukijakaan pääse selvyyteen, ovatko tarinat totta vai mielipuolen sepitteitä. Muistaakseni loppu jäi hieman avoimeksi ja sai taas pohtimaan elämän suuria ja pieniä asioita. Señor Peregrino on koskettava tarina toivosta, rakkaudesta ja kauneudesta sekä kertomus pienten ihmisten pienistä tarinoista, joiden merkitys mitataan sydämellä.

Puedo recomendar los libros de Cecilia Samartin: Nora&Alicia y Señor Peregrino. Son cuentos conmovedores de unos imigrantes latinoamericanos en Estados Unidos. Son historias bonitas de esperanza, amor y belleza.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...