Pidempi vaellus tuntuu jäävän kiireiden takia haaveeksi tältä kesältä, joten on sitten tehtävä näitä lyhyempiä käpöstelyitä. Kurjenrahkaan suuntasimme siis tälläkin kertaa noin viiden tunnin vaellukselle. Tosin nyt kuljimme vain alkumatkan suoreittiä pitkospuilla ja pääosin Pukkipalon metsäreittejä. Pitkospuut olivatkin kauniin sään innoittamina täynnä kulkijoita, mutta metsässä onneksi ei pahemmin muita tullut vastaan.
Puolukoita olisi ollut metsä punaisenaan, mutta eipä meillä ollut mitään mihin niitä kerätä. Kahvitauolla mättäällä kököttäessä hotkin niitä kyllä kourallisen jos toisenkin. Pepillekin näyttivät puolukat maistuvan. Päivällisen söimme suon reunassa kuuden aikoihin, jolloin aurinko alkoi uhkaavasti paistaa aina vain alempaa ja takkiakin sai jo vetää päälle.
Niinhän siinä sitten kävi, että pimeä ehti yllättämään, ja viimeiset kilometrit piti kulkea otsalampun valossa. Toisaalta oli myös onni että jäimme niinkin myöhään, sillä illan viiletessä satumainen usva hiipi soiden ja järvien ylle. Matkaa tuli taitettua vajaa 14 kilometriä, vaikka vaihtelevassa maastossa lenkki tuntui pidemmältä. Jalat olivat kyllä melkoista muusia eikä unta kauan tarvinnut odotella.
Una aventura en el bosque. Otra vez estabamos en el parque nacional de Kurjenrahka. Primero paseamos por pantano como la última vez, y luego en el bosque de Pukkipalo. Cenamos al borde del pantano y comimos también muchos arándanos rojos. La ruta era 14 kilometros y calculabamos mal el tiempo y se puso el sol cuando todavía estabamos caminando. Lo era una suerte porque vimos la niebla muy bonita.
Besos, Hansu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät päivää aina! <3