lauantai 3. kesäkuuta 2017

Bledin satumaiset järvimaisemat

Kauniit järvimaisemat ovat jo jääneet taakse, mutta onneksi on läjäpäin kuvia joita fiilistellä. Vaikka Bled-järven rannat olivat turhankin ruuhkaisia ja rakennettuja, olivat näkymät silti aika uskomattomia – etenkin kukkulan päältä ihailtuna. Kiipeäminen iltapäivän auringon porottaessa sai "muutaman" hikikarpalon kihoamaan otsalle, joten pulahdus järveen tuli enemmän kuin tarpeeseen. Vesikin oli juuri sopivaa, virkistävää mutta kuitenkin lämmintä. 



Bledistä sen verran, että se on Slovenian pohjoisosassa sijaitseva jäätikköjärvi – jääkaudella ainoastaan korkeimmat vuoren huiput ovat olleet jään pinnalla näkyvissä. Järvi on melko kompaktin kokoinen (noin 2 km pitkä ja 0,5–1 km leveä), joten sen ympäri voi helposti kävellä. Järven miellyttävä ilmasto on jo 1800-luvulta asti vetänyt puoleensa turisteja virkistäytymään. Bledin kupeessa on suuri Triglavin kansallispuisto, jossa patikoitavia reittejä riittäisi vaikka kuinka – luonnossa samoilu onkin slovenialaisten "kansallisurheilua". Vuoristoinen kansallispuisto on osa Itä-Alppien aluetta ja sen korkein huippu on Triglav (2864 m). Kolmihuippuinen Triglav-vuori löytyykin myös Slovenian lipusta.


El lago Bled en los Alpes Julianos de Eslovenia.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3