Nuoren tytön päiväkirja

Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja on ollut mun lukulistalla varmaan vuosia. Amsterdamin matka antoi vihdoin motivaatiota tarttua kirjaan, ja ehdin lukea sen juuri ennen reissuun lähtöä. Olipahan ainakin tuoreessa muistissa museovisiittiä varten!

Kirjaa suosittelen ehdottomasti kaikille (muillekin kuin tällaisille ihme sota- ja natsifriikeille). Vaikka aihe on rankka, on se kirjoitettu kuitenkin melko kepeään tyyliin. Annea esimerkiksi surettaa, että sota-aikana on saatavissa vain huonolaatuisia ja ylihintaisia kenkiä. Tuntui ettei hän täysin ymmärrä asioiden todellista laitaa, mutta ohimennen hän kuitenkin mainitsee miten ystäviä on kaasutettu kuoliaaksi. Mutta kuten hän itsekin toteaa, mitä surkuttelu auttaisi? Niin ihailtavaa, että Anne jaksoi olla niin toiveikas ja iloinen sellaisina hetkinä. Hän piti iloa yllä vaikka todellisuudessa hän oli tunnemyrkyn vallassa ja piti sisällään niin kovin suuria ajatuksia. Itse pohdin paljon typerämpiä asioita päiväkirjassani ollessani 15-vuotias...
 
Päiväkirjan aitoutta on joskus epäilty (ja aidoksi todistettu), ja itsekin mietin että yrittikö Anne kuulostaa erityisen fiksulta tai ettei hän loppujen lopuksi kirjoittanutkaan aivan oikeita tunteitaan. Annehan alkoi kirjoittaa päiväkirjaansa julkaistavaan muotoon, kun kuuli että Hollanti on kiinnostunut julkaisemaan tavallisten ihmisten kirjoituksia sodasta. Niin tai näin, luettavan arvoinen kirja se silti on, oli se sitten päiväkirja varsinaisessa merkityksessään tai ei.



Kirja konkretisoi juutalaisten tilanteen ja auttoi näkemään heidän arjessa kohtaamiaan hankaluuksia. Enpä ollut ennen uhrannut kovinkaan monta ajatusta pohtiakseni "maan alla" elämistä. Toivo tulevaisuudesta, koulutuksesta ja rakkaudesta auttoi Annea jaksamaan piileskelyä "salaisessa siivessä" ja toivon hiipuminen keskitysleirillä koitui ehkä hänen lopulliseksi kohtalokseen – juuri ennen vapautta. Jos hän olisi tiennyt isänsä elävän, niin ehkä hän olisi jaksanut sinnitellä...

Olimme varautuneet pitkään jonotukseen Anne Frankin talolla, mutta jonossa ei ollut ketään! Museo oli kyllä mielenkiintoinen mutta jotenkin hieman erilainen kuin odotin. Ajattelin että huoneissa olisi alkuperäinen tai uudelleen rakennettu sisustus, mutta Annen isän toivomuksesta huoneet olivat tyhjillään. Onneksi talosta ja sisustuksesta oli pienoismalleja, joista hahmotti tilat paremmin. Mulle ainakin kirjan perusteella jäi melko hämäräksi millainen talo oikeastaan oli, ja kuvittelinkin sen melko erilaiseksi. Samaten Annen isän yritys ja muut henkilöt (kuten Miep) jäivät kirjan perusteella hämärän peittoon, mutta museo valotti näitäkin taustoja. Kuvittelin Miepin venäläispojaksi mutta hän olikin pyylevä rouvashenkilö! Ehkä olen vain lukenut huolimattomasti tai halunnut ymmärtää asiat omalla tavallani. Tai sitten niitä ei vain mainittu... Ehkä pitää lukea kirja uudestaan!

Ajattelin, että museosta tulisi kovin masentunut fiilis. Kuitenkin päällimäisenä ajatuksena visiitin jälkeen oli, että miten hienoa että Annen tahto toteutui ja hänen kirjansa julkaistiin. Eipä aavistanut eloisa lörppö-Anne millaiseen kulttimaineeseen vielä kohoaisi...

Tämä natsifriikki toivoi myös materiaalia pidätyksestä ja keskitysleiriltä, ja olihan siellä niitäkin, sekä tietenkin alkuperäisiä päiväkirjoja. Lisäksi museoon oli liitetty video, jossa mm. kerrottiin mustien syrjinnästä Hollannissa. En nyt ehkä ihan rinnastaisi laittomien maahanmuuttajien häätämistä juutalaisvainoihin... Toisaalta emme nähneet koko videota, mutta tuntui se silti melko päälleliimatulta. Olisi vaan jätetty "salainen siipi" sellaiseksi ilman mitään ylimääräisiä poliittisia siipiä... Ilmeisesti tiloissa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä koskien nykyajan rotuennakkoluuloja maailmalla. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti vierailla Anne Frankin talossa mikäli Amsterdamissa päin liikkuu – vaikkei olisi kirjaa lukenutkaan.

- Hansu