Kauneus asuu yksityiskohdissa

Olin tuossa yhtenä iltana lenkillä ilman silmälaseja ja tulin ajatelleeksi miten tylsältä kaikki näyttää kun ei näe tarkasti. Kun ei ihan oikeasti voi nähdä yksityiskohtia. Monet tuntuvat säntäilevän arjen kiireen keskellä vailla keskittymiskykyä ympäristöä kohtaan. Niin moni jättää huomioimatta kauniita yksityiskohtia - vaikka fyysinen näkökyky olisi erinomainen.

Mä rakastan pieniä yksityiskohtia. Sitä, miltä yksinäinen kukka tienpientareella näyttää. Miten rouhean kauniisti maali hilseilee talon nurkalla. Miten söpön sinnikkäältä lankun läpi puskeva sammal näyttää. Miten monta tarinaa hylätty, puoliksi syöty omena voisi kertoa. Tai sitä, miten kiiltävä hevoskastanjan siemen tuntuu huutavan uuden alkua kunnes se liiskaantuu katuun.

Yksityiskohtafiksaationi saattaa ehkä huomata myös blogin sisällössä. Makrokuvaus on kameran paras ominaisuus. Silmälasien ja näkökyvyn takaisinsaamisen jälkeen yksityiskohtia arvostaa taas ihan eri tavalla. Vuoden tai kaksi lirputtelin pitkin kyliä puolisokeana, ja yhä tulee vastaan paikkoja ja tilanteita, joita koen aivan kuin uudestaan – nyt yksitysikohtien kera. Ai tässä ravintolassa olikin tällaiset seinät. Onpas tuo opettaja vanhemman näköinen kuin luulin. 

Pienestä pitäen olen kykkinyt ruohonjuuritasolla, ihmetellyt ja ihaillut. Kiinnittänyt huomiota kaikkeen pieneen. Suuret kokonaisuudet ovat aina olleet hieman vaikeita. Esimerkiksi uusissa paikoissa eksyn helposti, mutta pienet seikat mieleenpainamalla hahmotan ympäristön. Eikä piirre ole mihinkään itsessäni kadonnut, päinvastoin. Nykyään koulu- ja työkuvioissa korostuu kokonaisuuksien hallinta. Niissä en ole hyvä. Opiskellessani uutta asiaa aloitan kokonaisuuden hahmottamisen pienistä palasista, yksityiskohdista. Niiden avulla pikkuhiljaa myös kokonaiskuva muodostuu – jos on muodostuakseen.

Myös töissä aloitan hommat usein miettimällä pieniä asioita. Esimerkiksi suunnitellessani verkkosivun ulkoasua saatan usein lähteä liikkeelle jostakin hyvin pienestä yksityiskohdasta. Tähän sopisi hyvin kirkkaan pinkki, iloinen namiska. Ja tuohon rouhean rokahtava footeri. Joskus menee metsään kun ei ole nähnyt metsää puilta. Sitten otetaan takapakkia – kirjaimellisesti – ja muistetaan taas että less is more, ei riehuta niiden detaljien kanssa.

Yksityiskohdat selittävät ainakin omalta osaltani esimerkiksi Instagrammin suosiota. Instagram-kuvissa taltioituu parhaiten kauniit yksityiskohdat, pienet hetket. Myös blogin perustamiseen oli yksityiskohdilla ehkä osaa ja arpaa. Ensinnäkin välillä mietin jotakin ihastellessani, että huomaavatko muut nämä kauniit ja ihmeelliset asiat. Saatoin valokuvata, mutta sekin tuntui turhalta kun kuvat kuitenkin unohtuivat tietokoneen uumeniin. Blogin ansiosta kuvaamisella on joki merkitys, on edes jokin paikka, jonne voin kuvani lätkäistä. Ja toivoa, että edes yksi ihminen huomaa saman kauneuden, ihanat yksityiskohdat, pienet arjen hetket, jotka itse olen kokenut merkityksillisiksi.

Onneksi meitä on moneen junaan. Toiset hallitsevat kokonaisuudet ja toiset jaksavat hioa yksityiskohdat huippunsa. Silti toivon, että kaikki muistaisivat joskus pysähtyä, huomata ja ihailla. Niitä kauniita yksityiskohtia.

- Hansu