torstai 3. huhtikuuta 2014

Kulttuurishokin kynnyksellä?

Huomenna tulee täyteen tasan kaksi kuukautta elämää Espanjassa, ja arki tuntuu asettuneen uomiinsa. Onko se nyt sitten niin, että pessimisti ei pety vai miksi tähän mennessä kaikki on ollut positiivisesti yllättävää eikä kulttuurishokista ole kovin paljon ollut merkkejä, vaikka näihin aikoihin sen kuuluisi iskeä. Lueskelin ennen vaihtoa paljon vaihtariraportteja Salamancasta ja muualta Espanjasta ja muodostin niiden pohjalta tietynlaisen käsityksen, jopa melko negatiivisen, ja olenkin saanut yllättyä positiivisesti. Monet kavereistani sen sijaan ovat olleet jopa järkyttyneitä ja heille shokki iskikin melkein heti vasten kasvoja kuin märkä rätti. Osalla on edelleen todella pahoja sopeutumisvaikeuksia ja koti-ikävä on jokapäiväinen kaveri. Listasin muutamia ennakko-odotuksiani ja pohdintaa siitä, olivatko ne oikeita vai vääriä.

Odotus: Byrokratiaa ja paperisotaa – väärin :)
Tähän mennessä olen yllättynyt miten helposti kaikki on sujunut. Vaihtariraporteista luin kaikenmaailman säätämisestä, kuten että opiskelijakorttia hakiessakin pitää se käydä välillä maksamassa pankissa ja palata sitten takaisin ja hakea ties mitä lippulappusta vielä kolmannesta paikasta. Suomen päässä vaihtoon hakeminen oli niin helppoa, että odotin täällä hirveää paperisotaa, mutta ihan modernisti ja helposti kaikki on hoitunut. Kaverit Belgiasta ja Saksasta taas sanoivat päinvastaista: hakeminen kotimaassa vaati niin hirveän paperisodan, että heillä oli hirveät odotukset ettei täällä enää tarvitse tehdä mitään. Joten tämä pienikin paperien täyttäminen tuntui heistä paljolta. Camoon, on tämä sentään Espanja!

Odotus: hälläväliä-asenne ja mikään ei tapahdu hetkessä – väärin :)
Tähän saakka olen saanut yllättyä miten helposti ja nopeasti kaikki on hoitunut. Minkäänlaisia mañana-tapauksia ei ole tullut vastaan, mutta toisaalta tuntuu että olen itse omaksunut kyseisen asenteen vähän liiankin hyvin, etenkin kouluhommien suhteen... Vaihtariraporttien mukaan no te preocupes -lausetta tulee kuultua kyllästymiseen asti, mutta itse en ole sitä kuullut kertaakaan. Tosin muille olen sitä toistellut senkin edestä... Kahviloissa ja ravintoloissa työntekijät häärivät välillä sellaisella vauhdilla, että hyvä etteivät ruokaa vie nenän edestä kesken syömisen. Sen sijaan laskua saa odottaa vaikka huomiseen asti, ellei sitä vaatimalla vaadi.



Odotus: blondeja tuijotetaan ja miehet ahdistelevat – väärin :)
Suomalainen brunetti on espanjalaisella standardilla blondi, mutta kyllä täällä näkee paikallisten joukossa kaltaisiani tummahkoja blondeja, vähintäänkin siis värjättyjä sellaisia. Ja täällä on niin paljon vaihtareita ja muita ulkomaalaisia kieltä opiskelemassa, että kyllä blondeihin on täällä aika hyvin totuttu. Vähemmän mua tuijotetaan kuin Turussa ja tuntuu, että niin kauan menen paikallisesta kun pidän suuni kiinni. Eikä niitä iskuyrityksiäkään ole sadellut kuin korkeintaan ällöiltä vanhoilta sediltä... Mainittakoon nyt vielä, että ne paikalliset enriquet ovat ruipeloita mammanpoikia.



Odotus: Kaikki on takapajuista ja etenkin puhelimen netistä on turha haaveilla – väärin :)
Välillä musta tuntuu että täällä on moni asia jopa melkein edistyksellisempi kuin Suomessa. No ehkei sentään, mutta ainakin samalla tasolla. Läppäriin piti Suomessa hankkia varoilta adapteri langallista nettiä varten, mutta wifihän täällä on kaikkialla. Vähintään odotin että netti on niin hidas, että onnistuukohan edes kuvien lataaminen blogiin. Sepä onkin kymppimeganen niin kuin kotona. Ja puhelimeenkin sai netin paljon halvemmalla kuin Suomessa. Wau. Kämppä tosin on melkeinpä juuri niin ränsistynyt kuin odotinkin. Kuuma- ja kylmävesihanat ovat erikseen, joten joka päivä saa miettiä haluaako polttaa vai jäädyttää näppinsä käsiä pestessä. Sähköt poksahtavat pois päältä milloin mistäkin syystä ja mun kattolamppu ei toimi. Lamppu myös on sen näköinen, etten ihan heti siihen uskaltaisi koskeakaan. Kämpässä tietenkin tuulee ja vinosti sataessa sadevesi tulee sisälle...


Odotus: Kortilla ei voi maksaa ja käteistä pitää jemmailla joka paikkaan – väärin :)
Ainoastaan pienemmät ravintolat ja kahvilat, sekä jotkin pikkuputiikit eivät hyväksy korttia. Olen siis joutunut nostamaan ehkä kaksi kertaa käteistä vaihdon aikana. Tosin kassoilla tuntuu, että useimmiten ihmiset käyttävät käteistä ja mä olen vain poikkeus. Kortilla maksaessa pitää myös näyttää henkkarit, joten varastetulla kortillakaan ei noin vain makseltaisi. Paremmin on siis asiat silläkin saralla kuin Suomessa. Opiskelija-alennuksen saadakseen pitää välillä vilauttaa paikallisen opiskelijakortin lisäksi suomalaista sekä henkkarit, joissakin paikoissa taasen riittää pelkkä pärstäkerroin. Opiskelijaetuja kyllä on paljon vähemmän kuin Suomessa ja koululounasta on ikävä. Täällä kun koululounas tarkoittaa viiden euron hampurilaista...



Odotus: Only for you my friend ja muut huijaukset – väärin, toistaiseksi :)
Missään ei ole toistaiseksi ollut kusetuksen makua. Ensimmäisinä päivinä sitä odotti melkein kaupantädinkin pihistävän vaihtorahan ja ryöstön odottavan seuraavan kulman takana. Kämppääkin etsiessä sitä kuvitteli löytävänsä koiran haudattuna jokaisesta ilmoituksesta. Nyt olo tuntuu kuitenkin turvallisemmalta kuin Turussa, toisaalta eihän tämä mikään Barcelona olekaan. Pitänee kuitenkin olla tarkkana ettei liika sinisilmäisyys iske...



Odotus: täällä on oikea talvi ja kesää saa odotella – oikein ja väärin 
Vaihtariraporteista luin vilustumisista ja tarinoita siitä, miten talvipalttoot olivat todellakin tarpeen. Ennen lähtöä luin säätiedotuksesta +15-asteen päivistä ja parkan mukaan ottaminen tuntui hölmöltä. Parka tuli kyllä tarpeeseen, sillä vuorokauden sisällä kun lämpötila voi vaihtua sen 20 astetta... Osa vaihtareista tietenkin kuvitteli koko Espanjan olevan yhtä aurinkorannikkoa ja tulivat hyvin kevyillä vaatteilla. Niinpä sää on ollut melkoinen järkytys monille, mutta eipä tämä nyt suomalaiselle niin pahalta tunnu. Takatalvikin on ihan peruskauraa suomalaiselle.



Odotus: espanjalaiset karttavat ulkomaalaisia – oikein, valitettavasti :(
Vaihtariraporteista luin, että espanjalaiset ovat oikeastaan yllättävän ujoja, eivätkä ota kontaktia ulkomaalaisiin. Tämä pitää valitettavasti paikkaansa ja tuntuu suurimmalta shokilta tällä hetkellä. Espanjalaiset eivät puhu englantia, joten ehkä vierasmaalaiset epäilyttävät siksi, mutta he välttelevät meitä vaikka puhuisimme espanjaa. Jopa etelä-amerikkalaiset sanovat samaa: ei riitä että äidinkieli on espanja, jos ei ole paikallista aksenttia – olet silti muukalainen. Paikallisten epäkohteliaisuus ja välinpitämättömyys, sekä nauraminen kielitaidottomuudelle on tähän asti suurin kulttuurishokki.



Odotus: koulun kanssakaan mikään ei ole niin justiinsa ja koulu on helppoa – väärin :(
Vaihtariraportit olivat enimmäkseen psykologian ja kasvatustieteiden opiskelijoiden kirjoittamia. Myös täällä näiden alojen opiskelijoilla ei ilmeisesti ole valittamista, sen sijaan kauppatieteiden laitos on sanonko mistä. Ehkä meistä koulitaan täsmällisiä ja kurinalaisia työntekijöitä bisnekseen, kun muut alat saavat rauhassa rellestää miten tykkäävät. Opettajat huutavat ja työt kaatuvat niskaan jo parin kurssin kanssa. Myöskään minkäänlaista ymmärrystä vaihtareita kohtaan ei heru, omapahan on vikamme kun olemme tänne kielivammaisina tulleet. Eräs opettaja pommittaa vaihtareita kysymyksillä, ja mikäli ei osaa vastata, joutuu eturiviin istumaan. Siinä kun kuulemma ymmärtää paremmin.



Odotus: kieli on vaikeaa mutta huumorilla selvitään – oikein ja väärin
Kieli on vaikeaa ja tuntuu ettei kielitaito edisty odotusten mukaisesti, muiden vaihtareiden kanssa kun puhumme englantia. Toisilla on huonoja hiuspäiviä, niin mulla on huonoja kielipäiviä. Silloin tuntuu että kaupan kassalla asioiminen on suurin kommunikointihaaste mihin pystyn. Usein tuntuu, ettei paikallisilla ole tarpeeksi kärsivällisyyttä kielitaidottomuuden suhteen, vaan odotus on, että kaikki osaavat espanjaa täydellisesti. Huumori loppui ajat sitten eikä pelkällä hymyllä enää selviä. Vaikka naapurin mummeli sanoikin, että ei haittaa vaikken ymmärrä jos vain hymyilen aina yhtä aurinkoisesti...



Hace dos meses que vivo en España pero no tengo mucho señales del choque cultural. Creo que soy un poco pesimista y por eso estoy sorprendida positivamente. Hay menos burocracia que esperaba y creo que todas las cosas suceden rápidamente. Dónde está "la cultura de mañana"?! Los españoles son muy morenos y pensaba que la gente me mirará fijamente, pero hay muchas personas rubias aquí y no me mira. Además, puedo pagar con tarjeta casi en todas las tiendas y todo es tan moderno como en Finlandia, incluso el internet funciona con la misma rapidez. Sabía que el tiempo puede ser frío y tengo casi suficiente ropa. Pero los aspectos negativos son la gente, la universidad y el idioma. Pienso que la gente local es brusca y no quiere hablar con extranjeros. Los profesores son muy estrictos y no nos intentan comprender. Además, hablar español es más difícil lo que pensaba. Sin embargo, me gusta mi vida aquí en España.

Saludos, Hansu

2 kommenttia:

  1. Kyllä se vaan niin on, että pessimisti ei pety!;D /Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih no on! :D Aika monet tais tulla vaaleanpunaiset silmälasit päässä tänne niin sen siitä sitten saa :D

      Poista

Kommentit piristävät päivää aina! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...