keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kotona

Eilen illalla saavuin tänne harmaan sateiseen Suomeen. Maanantaina hyvästelin Salamancan, joka ei kyllä kovin helppoa ollut. Eikä eeppisen hauska viimeinen ilta yhtään auttanut asiaa (hulvattomia espanjalaishomoja ja portugalilaista soittokuntaa ei helpolla Turun yöstä löydy). Viisi kuukautta oli aivan liian lyhyt aika niinkin pienen kaupungin koluamiseen, näin jälkeenpäin ajatellen ensimmäiset kolme kuukauttahan menivätkin vain ihmettelyyn. Aina reissuilla tuntuu, että juuri viimeisenä päivänä löytyy ne parhaat ravintolat, baarit ja kaupat. Näin kävi näköjään myös puolen vuoden reissulla. Kielikin tuntui alkaneen sujua vasta viime viikkoina.

Yhden yön vietin yksinäni Madridissa samoilla kulmilla Barajasissa kuin tullessani. Tarina päättyi siis sinne mistä alkoikin. Tutut olivat kulmat, eikä eksyillä tarvinnut. Fiilis vain oli odottavan jännityksen sijaan haikea. Muistin tutut kadut, jotka nyt olivat muuttuneet kesäisen eläväisiksi. Muistin, miten jännältä tuntui asioida respassa espanjaksi, nyt se oli normaalia. Huone oli tunkkainen ja vanha, mutta menihän tuo. Yöllä jossain haukkui koira, Peppiä oli jo kovin iso ikävä.

Koneen noustessa Madridista näin kellertävän ruskean maiseman, sekä Madridin neljä pilvenpiirtäjää. Suomessa vastassa oli harmaa pilviseinä, eikä maisemia nähnyt kuin vasta viime minuuteilla. Vihdoin vehreys pilkisti pilviverhon takaa. "Lago, lago!" huusi jossain pikkupoika ja olin ehkä vähän ylpeä. Kyllä, Suomi on pääkaupunkiseudullakin täynnä järviä sekä vehreitä metsiä. En kyllä ennen tainnut tajuta, että Suomi on tosiaan niiiin vihreä. Sí, tenemos mucha naturaleza en Finlandia. Aiemmin tämän sanoessani vähättelin sisimmässäni ettei tuo nyt niin kummoinen ole, onhan niitä kasveja nyt Espanjassakin, hienompiakin vielä. Mutta joo, on meillä vihreää. Nimenomaan siellä missä mitään muuta ei ole. Ja puhdastakin täällä on. Kämppis kyseli suomalaisista kasveista, ja kerroin hänelle sienistä ja näytin kuvia. Herkkutatin kohdalla hän huokaisi "aivan kuin sadusta!". Kyseli sienten hintoja, Japanissa ja muualla kun ovat kalliita. Totesin, etten ole tainnut nähdä tatteja kaupassa, jolloin hän hämmästeli, että mistä niitä sitten saa. Totta, jotain olennaista unohtui kertoa. Eipä Japanissa tai Espanjassa lähdetä sieneen aivan noin vain...



Onhan täällä Suomessa hieman viileämpää. "Muy frío" on ehkä ainoa, mitä espanjalaisille tulee mieleen Suomesta. Siinä kohtaa suomalainen ehkä asettuu puolustuskannalle "on meillä helteitäkin". Monille etelänmaalaisille viileä ilmasto kuulostaa paratiisilta. Enpä ole moista ennen ajatellutkaan. Eikä tämä pieni kesäinen sadekaan (vielä) niin haittaa. Ilma on raikasta ja kesäsade on aina kesäsade. Sekin on ehkä mahdoton asia selittää ulkomaalaiselle, vähän niinkuin uudet perunat. Tai Suomen kesä ylipäätään, se pitää vain kokea. Ehkä täällä on sittenkin ihan kiva olla. Vaikka järjetön ikävä on Salamancaan jo nyt, mutta onneksi mulla on noin 6000 kuvaa katseltavana. Ehkä niistä riittää blogiinkin vielä muutama...

Estoy en casa en Finlandia y ya me echo de menos Salamanca. Dormí una noche en Madrid, es decir el cuento terminó donde empezó. Conocí las calles de Barajas, pero los sentimientos eran diferentes. No había tanta esperanza sino tristeza. Cuando despegó el avion podía ver los rascacielos de Madrid y el paisaje amarillo. Y cuando llegó el avion podía ver sólo verde y azul. Un niño gritó "lago, lago!". Sí, es verdad, tenemos mucha naturaleza, no lo me di cuenta antes.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...