Kotiutumista ja uusia alkuja

Vähän kuin yöttömän yön kunniaksi saavuimme eilen kotiin. Sireenit notkuvat pulleita kukkia ja puut ovat vehreät. Lämpötila taasen parikymmentä astetta vähemmän kuin vielä hetki sitten. Lautaselta löytyi muikkuja ja uusia perunoita, eikä nuudelia tai riisiä. Oli jo aikakin. Lähes kuusiviikkoa chilicurrynuudeliriisipähkinäkanaa alkoi jo kyllästyttää. Reissu oli huikea, mutta unet omassa sängyssä aika paljon paremmat kuin aikoihin. – Viimeiset kaksi viikkoa on nukuttu kivikovalla ja liian korkealla tyynyllä, ja lennoilla en saanut nukuttua nimeksikään. Peppikin näytti siltä, että unet sängyssä meidän välissä maistuivat aika makoisalle.

Reissu sujui aivan suunnitelmien mukaan. Lennot menivät juuri niinkuin ajattelimme, eli mennessä missasimme Hong Kong – Kuala Lumpur lennon. Lento Lontoosta Hong Kongiin lähti yli puoli tuntia myöhässä, mutta myötätuulen avulla otimme aikataulun kiinni. Silti meidät oli jo järjestetty myöhempään koneeseen. Lisäksi Tukholmassa check-iniä tehdessä meillä oli väärä varausnumero. Hieman jo kuumotteli, kun kone vänkäsi väkisin, että varaustamme ei löydy järjestelmästä. Kolmas takaiskuksi laskettava tapaus oli se, kun äidin antamat proteiinijuomat unohtuivat rinkkaan. Eero oli jo varma, että mun uusi rinkka on pilalla haisten ikuisesti mädälle maidolle. Mutta juomat pysyivät ehjänä ja takaiskut jäivät siihen.

Ensimmäinen stoppi oli Kuala Lumpurissa, jossa viivyimme neljä yötä. Kaupunki oli ihan kiinnostava, muttei herättänyt sen suurempia tunteita. Ikävä kaupunkia tuskin tulee, vaikka ihan kiva paikka olikin. Vilinää riitti, ja välillä kaupunki tuntui hieman liian kylmältä (ei kirjaimellisesti) ja hektiseltä suurkaupungilta. 

Matka jatkui Air Asian siivillä Langkawin saarelle, jossa viivyimme viikon. Mieleen jäivät varastelevat ja katolla tömistelevät apinat, sirkkeliä muistuttava sirkkojen siritys, rauhallinen tunnelma, kauniit maisemat, jylhät näkymät, skootteriajelu ja ihanat rannat. Matka jatkui lautalla Penangin saarelle, jossa meidät hurmasi mielenkiintoisia yksityiskohtia pursuava rosoinen Georgetown. 

Penangilta Air Asia kyyditsi meidät Singaporeen, josta kuljimme vain metrolla läpi suoraan satamaan ja jatkoimme lautalla Indonesiaan Batamin saarelle. Batamilla viivyimme neljä yötä ennen seuraavaa etappia. Batamista jäi mieleen rento oleilu ilman kiirettä kiertää nähtävyyksiä, sekä ystävät. Meistä pidettiin hurjan hyvää huolta ja Eeron-kaverin-vaimo osoittaitui ehkä herttaisimmaksi, iloisimmaksi ja ystävällisimmäksi ihmiseksi maan päällä. Meitä hemmoteltiin tuoreilla hedelmillä ja itse tehdyllä indonesialaisella ruualla. Opin hurjasti asioita Indonesiasta ja sen kieltäkin. Terima kasih. 

Nelistään lensimme Citylinkillä Sumatran Medaniin, josta jatkoimme autokyydillä Lake Toballe. Matka kulki yhtä suoraa (joskin kuoppaista) tietä pitkin, jonka varrelle yksinkertaiset kylät olivat levittäytyneet. Olisin kipeästi halunnut nähdä myös Tangakahanin paijattavaksi tulevat villinorsut (ja orangit!), mutta yhdeksän tunnin ajomatka oli liikaa. Ensi kerralla sitten. Lake Toba oli ehkä reissun hienoin paikka. Siellä oli hyvä ihmisen elellä. Mieleen jäivät kaunis luonto, täydellinen ilmasto, vesiputoukset, sympaattiset kylät ja batak-talot. Lake Tobalta palasimme Batamille taas neljäksi yöksi ja jatkoimme viikonlopuksi Singaporeen.

Singaporesta bussi vei meidät Mersingin pikkukaupunkiin, jossa nukuimme vain yön yli ja jatkoimme Tiomanin saarelle. Tiomanin reissujutut ovat vielä kasaamatta, mutta viikon verran nautimme auringosta ja snorklaamisesta. Tiomanilta palasimme bussilla Kuala Lumpuriin, jossa vietimme vielä kolme yötä Chinatownissa. Kaksi yötä olivat Hotels.comin palkintoöiden myötä ilmaisia. Kuala Lumpur tuntui yhtäkkiä kovin kalliilta. Tosin liikenne ei vaikuttanut enää niin kaaokselta, sillä pahempaakin oli nähty. Nähtävyydet eivät enää jaksaneet kiinnostaa, vaikka jonkin verran Chinatownia kiersimmekin ja katsastimme hotellin vieressä olleen Merdeka Squaren. Kulutimme aikaa shoppailemalla ja muutamia mieluisia löytöjä tulikin tehtyä.

Näkymät viimeisestä hotellista

Lennot Kuala Lumpurista kotiin päin kulkivat Hong Kongin ja Qatarin läpi. Vaikka kaikki lennot olivat Cathay Pasificin, operoitiin kaksi viimeistä lentoa Qatar Airwaysin toimesta. Kahdeksan tunnin lento Hong Kongista Qatariin oli kuuma, ja lisäksi kärsin vatsakivuista. Sanomattakin on selvää, ettei lento ollut siis kovin miellyttävä. Kuusituntinen lento Qatarista Tukholmaan sujui paremmin, mutta uni ei vieläkään oikein tullut. Qatar Airwaysin koneet olivat kyllä hienot, mutta ruoka oli ensi kertaa koskaan pettymyt. Menussa vaikutti hyvältä, mutta toteutus oli mauton ja tylsä. Reputkin löysivät perille, vaikka hieman kuumotteli kun mun rinkkaa ei hihnalla näkynyt. Se oli vain käynyt jossain erikoistarkastuksessa ja löytyi special luggage -hihnalta. Huh.

Nyt on olo kotona hieman haikea, ja on sellainen millekä-sitä-nyt-alkaisi-fiilis. Loman loppu tietää kuitenkin uusia alkuja. Alkumatkasta sain kutsun työhaastatteluun. Ehdotin skypetystä. Sain aika karun vastauksen. Ehken noin jäykkään työpaikkaan edes haluaisi. Samoin Eero missasi erään mahdollisuuden. Ehkei niitä mahdollisuuksia muutenkaan ollut tarkoitettu saavutettavaksi, vaan ne olivat vain tilaisuus oppia asioita. Asiat kuitenkin järjestyvät. Aina. Tavalla tai toisella. – Molemmilla koittaa työpäivä maanantaina.

Tähdet ja mahdollisuudet osuivat kohdalleen, ja sain kuin sainkin työpaikan loppuvuodeksi. Jotkut sentään ovat ymmärtäväisia, joustavia, ja niinpä skypehaastattelu onnistui. Vielä en tosin ihan tarkalleen tiedä, mitä kaikkea on luvassa, mutta vahvasti omaan alaan työ joka tapauksessa liittyy. Välillä on hassua, millä tavalla asiat kuitenkin loksahtelevat paikoilleen. Vaikka välillä ahdisti ja stressipeikko istui olkapäällä, niin olen yhä varmempi siitä, että elämä kantaa. Kun tekee oikeilta tuntuvia valintoja, niin loppujen lopuksi löytää itsensä oikeasta paikasta. Ei tarvita edelleenkään tarkkoja viisivuotissuunnitelmia, vaan vain visio päämäärästä, ja polku sinne aukenee enemmin tai myöhemmin. Joskus ehkä myöhemmin. Polku voi olla vaikeakulkuinen, sellainen jota ei edes näy, vaan pitää rämpiä ja kiivetä. Perillä rämpiminen palkitaan ja matkalla saadut ruhjeet unohtuvat. Vaikka perillä odottaisi vain liplattava vesisuihku suuren putoukseen sijaan, voi se olla seuraavan polun alku. Polun, joka johdattaa sille suurelle vesiputoukselle. Eikä kukaan voi tietää, olisiko se lopullinen päämäärä, vaiko vain askelma lähemmäs vielä huikeampaa vesiputousta.

Taas hieman ahdistaa. Pärjäänkö? Osaanko? Eikö olisi turvallisempaa vain istua luennoilla? Onneksi silloin ympärillä on ihmisiä, jotka valavat uskoa. Ehkä kaikki järjestyy, ja mahdollisuuksista löytyy taas uusia polkuja.

Los nuevos comienzos. Ya estamos en casa, después de casi seis semanas de viajar. El viaje era largo, pero obtuve mucho. Experiencias, amigos y cosas que no esperaba. Obtuve trabajo. Sólo tenía que creer. Las cosas suelen resolverse, y lo que será, será.

Besos, Hansu