Viime lauantaina taivaalla möllötti niin hieno syksyinen valoilmiö, että journaalit ja muut graduhommat saivat taas kerran väistyä ja päätimme lähteä pitkälle päiväkävelylle. Mietimme vanhaa tuttua
Kuhankuonoa, mutta sitten muistimme, ettei Teijon kansallispuistokaan nyt niin kaukana ole. Peppikin pääsi mukaan ja sehän jaksoi laulaarääkyä innoissaan koko matkan niin, että koko poppoolla oli hermoromahdus perille päästyämme.
Aika pian matkan hermojen kiristelyt onneksi unohtuivat, ja Pepin iloista lirputtelua katsellessa otuksen mukaan ottaminen tuntui taas hyvältä ajatukselta. Tosin meillä näytti olevan hieman epäselvyyttä siitä, mikä on ”mukava pieni päiväkävely”. Eero sai suunnitella reitin, joka lopulta oli 18 kilometriä. Valoahan ei enää hirveän pitkään riitä, joten reissu piti painaa aika kovaa tahtia, jottei kovin pitkää matkaa tarvitsisi otsalampun valossa kulkea. Lopulta reitti huhkittiin reilusti alle viiteen tuntiin, johon mahtui yksi välipalakeksitauko, evästauko ja lopuksi makkaranpaistotauko auringonlaskua ihaillen. Ihan kiva reissu, vaikka hieman uuvuttava olikin. Jopa Peppi malttoi lepäillä osan kotimatkasta – se on jo historiallista se.
En la semana pasada fuimos al parque nacional de Teijo para hacer senderismo. Caminamos 18 kilometros alrededor de lagos.
Besos, Hansu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät päivää aina! <3