tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kauniita kuvia Kuuvuorelta...Noot!

Tänään ei kyllä sitten mikään onnistu! Työviikko uudessa työpaikassa on lähtenyt hyvin käyntiin ja työpäivä kului rattoisasti, vaan siihen ne onnistumiset sitten jäivätkin. Bussien kesäaikatauluista johtuen kotimatka kesti tasan 60 minuuttia - siis reilun neljän kilometrin matka. Lasketaanpas... Jos kävelen 1km/10min niin olisin kävellyt koko matkan noin 45 minuutissa! Herttilei sentään, tais loppua tähän tämän tytön bussimatkailut tältä kesältä.

Päivän jälkeen olinkin niin naatti ettei suunnitellusta juoksulenkistä tullut mitään. Motivaatiota lenkkeilyyn olisi taas mutta kun silmät ei tahdo töiden jälkeen pysyä auki. Ajattelinpa sitten piristää itseäni tekemällä rentouttavan kävelylenkin ilta-auringossa Kuuvuorelle. Väärin taas, harmaa taivas ja ankeat maisemat siellä vain odottivat. No mutta ainahan voi kuvata koiraa! Höpöhöpö, sehän ei pysynyt paikallaan sekuntiakaan. Olisi varmaan pitänyt asetella vaikka pari laukkua kuvattavaksi niin johan olisi linssilude herännyt. Nimittäin aina kun yritän kuvata kirppistavaroita myyntiä varten niin vähintään kuonon tai hännän pää eksyy kuvaan mukaan! Muutamaan kuvaan sentään sain hepulihauvan vangittua.





- Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...